Mainos

Vesa Keskinen: Vaikka maine on mennyt, kunnian voi palauttaa

06.11.2007 13:52
(Kuva: MTV Oy)

Tuurin kyläkauppias Vesa Keskinen on jättänyt poliisille tutkintapyynnön häntä koskeneesta raiskausilmoituksesta. Hän toivoo, ettei kukaan joutuisi vastaavaan tilanteeseen.

Viihdeuutisten puhelimitse tavoittama Keskinen kertoo tehneensä tutkintapyynnön oikeastaan kahdesta syystä.

- Naisilta on tullut sellaista palautetta, että jos jätän tutkintapyynnön tekemättä, minua pidetään syyllisenä. Miehet taas ovat toivoneet, että asia tutkittaisiin pohjamutia myöten sen takia, ettei tällaisia tilanteita pääsisi syntymään muidenkaan kohdalla. Pidän tätä esimerkkitapauksena, enkä todellakaan toivo, että kukaan joutuu samankaltaiseen tilanteeseen.

- Toivon, että Seinäjoen poliisi ottaisi asian käsittelyynsä pian, ja tapaus saadaan pois päiväjärjestyksestä. Tästä on joulumieli todella kaukana, Keskinen kertoi.

Vesa Keskinen haluaa ennenkaikkea palauttaa kunniansa. Hän korosti, ettei kyseessä ole minkään sortin kostotoimenpide.

- Vaikka maine olisi mennyt, niin kunnia on sellainen asia, jota on saatava puolustaa, ja sen aion tehdä. Lupaan, että kansa saa lähiaikoina kiintoisaa seurattavaa, kyläkauppias sanoi.

18-vuotias nainen jätti alkukesällä rikosilmoituksen, jonka mukaan Keskinen oli kotonaan raiskannut hänet toukokuun lopussa. Nainen kertoi olleensa tiedottomassa tilassa juotuaan alkoholia.

Syyttäjä jätti lokakuussa syytteen nostamatta Keskistä vastaan, koska riittävää näyttöä naisen tiedottomuudesta ei ollut.

(MTV3-STT)


Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos