Mainos

Vesa Keskinen korva veressä!

10.10.2007 13:06

Taannoin seksuaalirikossyytteestä puhtaat paperit saanut kyläkauppias Vesa Keskinen on ollut tämän viikon huimassa pyörityksessä. Kahta kommunikaattoria aktiivisesti käyttävä mies on ollut niin paljon puhelimessa, että tällä hetkellä Vesan vasen korva vuotaa jatkuvasti verta.

- Aika kornia, että kerran puhelimen mikrofonikin meni tukkoon. Oli pakko lopettaa puhelu, putsata luuri ja soittaa uudelleen. Olen saanut onnitteluita sadoilta, jollen tuhansilta ihmisiltä oikeuden päätöksen jälkeen, ilmeisen helpottunut Keskinen kertoi Viihdeuutisille.

Soneran tietojen mukaan Vesa oli viime vuonna heidän ahkerin asiakkaansa - puhelinlaskuja kertyi vuoden mittaan 21111 euron edestä. Jossain välissä hän hoiti työasioitaan neljällä puhelimella yhtä aikaa, mutta nyt käytössä ovat "vain" ne kaksi rakkainta; kommunikaattori 1 ja kommunikaattori 2.

- Yritin vaihtaa uudempaan malliinkin jossain välissä, mutta palasin vanhan rakkaani luokse, Vesa veistelee.

Vesalle suunniteltu oma deittiohjelma on tällä hetkellä jäissä muiden kiireiden vuoksi. Kyläkauppaa laajennetaan paraikaa ja samaan syssyyn itse suureksi Aku Ankka -faniksi tunnustautuva Keskinen suunnittelee tulevaa Don Rosan vierailua Suomessa.

- Don saapuu luokseni kahden viikon ajaksi ja ensimmäistä kertaa myös hänen vaimonsa tulee Suomeen. Rosa saapuu 22. marraskuuta.

- En ainakaan muista, että aikaisemmin koskaan olisi järjestetty sarjakuvapiirtäjälle kiertuetta. Me teemme kahden viikon kiertueen alkaen Helsingistä. Ensimmäisen viikon ajan kierrämme bussilla tapaamassa hänen fanejaan Etelä-Suomessa, toisella viikolla kierrämme Pohjois-Suomen Rovaniemeltä alkaen, Keskinen kertoo.

Itsenäisyyspäivää koko retkue aikoo viettää Tuurissa kalastaen.

- Don Rosalle tuntuu olevan erittäin tärkeätä päästä tapaamaan mahdollisimman paljon fanejaan. Hän tuntuu muutenkin mukavalta kaverilta ja on kertonut olevansa valmis olemaan "Tuurin suurlähettiläs", Vesa hymyilee.

(MTV3)


Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos