![]() |
Elokuvatuottaja Markus Selinin rikosoikeudenkäynti on siirtynyt joulukuulle. Käsittelyä siirrettiin puolustuksen uudelleenjärjestelyjen vuoksi, asiasta uutisoi Iltalehti.
Markus Seliniä syytetään törkeästä velallisen petoksesta ja törkeästä velallisen epärehellisyydestä. Oikeudenkäynti viivästyy, sillä käräjäoikeus sai syyskuun puolivälissä pyynnön puolustuksen uudelleenjärjestelyihin, jonka käräjäoikeus hyväksyi. Alunperin oikeudenkäynnin piti alkaa lokakuussa. Iltalehden mukaan Selin on hankkinut itselleen myös uuden avustajan.
Syyttäjän mukaan elokuvatuottaja Markus Selin olisi salannut muutamia vuosia sitten omaisuuttaan muun muassa vakuutusyhtiöltä, verottajalta ja pankilta. Elokuvatuottajalla oli suuret velat vielä jokusia vuosia sitten ulosotossa. Hän maksoi sittemmin velat kerralla pois.
Tapausta käsitellään 17. ja 18. joulukuuta Helsingin käräjäoikeudessa.
(MTV3-STT)
Anna palautetta