![]() |
Tänään 40-vuotissyntymäpäiviään viettävä liikemies Vesa Keskinen juhlii suuren maailman tyyliin. Keskisellä on tavoitteena järjestää kaikkien aikojen suurimmat synttärit ja päästä Guinnessin ennätystenkirjaan.
Tuurin kyläkauppias Vesa Keskinen yrittää rikkoa maailmanennätyksen lajissa "maailman suurimmat synttärit". Tällä hetkellä kyseinen ennätys on Kentucky Fried Chicken -pikaruokaketjun omistajan hallussa Yhdysvalloissa. Keskinen tavoittelee samalla myös yhden vuorokauden aikana tehtyjen maailmanennätysten maailmanennätystä.
- Kaikkea pitää yrittää. Mulla on positiivinen neljänkympin kriisi. Tänä vuonna pitää saada aikaan kaikki, minkä mielikuvituksessa pystyn keksimään, Vesa kertoi MTV3:n Viihdeuutisille toukokuussa.
- Tällä hetkellä olen mukana muun muassa seitsemässä eri kirjaprojektissa. Minulta on tulossa pari omaa kirjaa, yksi teoriakirja ja yksi vitsikirja. Kokoan myös toista Aku Ankka -kirjaa. Olen myös mukana yhdessä keittokirjassa ja johtamistaidon kirjassa, Keskinen listaa projektejaan.
Mitä Vesalla on tavoitteena vielä ennen seuraavaa ikäetappia, eli 50 vuotta, ei hän osaa vielä sanoa.
- Voin luvata, että on tulossa aika hauskoja juttuja. Elämä on kuitenkin sitä, että kerätään kokemuksia ja nautitaan niistä.
Lähetä Vesalle onnitteluviesti ja osallistu ennätysjahtiin.
(MTV3)
Anna palautetta