![]() |
Sadat ihmiset kerääntyivät sunnuntaina Tukholmaan kuninkaanlinnan edustalle onnittelemaan prinsessa Madeleinea 25-vuotissyntymäpäivän johdosta. Kansa hurrasi päivänsankarille, joka sai myös useita kukkakimppuja häntä juhlistamaan tulleilta ihmisiltä.
Madeleine on nuorin Ruotsin kuningasparin kolmesta lapsesta. Hän on kuluneen vuoden aikana opiskellut johtamista Tukholman yliopistossa ja työskennellyt Maailman lapsuusrahaston päämajassa Tukholmassa.
Rahasto perustettiin Madeleinen äidin, kuningatar Silvian idean pohjalta vuonna 1999. Sillä on toimisto myös Brasiliassa, Saksassa ja Yhdysvalloissa.
Yleisölle näyttäydyttyään Madeleine siirtyi jatkamaan synttärijuhlia Kuninkaanlinnaan.
- Juhlien loppuosa on yksityistilaisuus, hovin tiedotuspäällikkö Nina Eldh sanoi.
(MTV3-STT)
Anna palautetta