![]() |
Raiskauksesta epäilty kyläkauppias Vesa Keskinen kertoo elävänsä hankalia aikoja, mutta paljastaa saaneensa paljon lohtua suomalaisten lähettämistä kannustusviesteistä.
Keskinen joutui aiemmin tällä viikolla poliisitutkimuksiin Seinäjoella, kun 18-vuotias tyttö syytti häntä raiskauksesta. Keskinen on alusta asti kiistänyt syytteet jyrkästi.
- On tämä julkisuus kieltämättä ollut aika rankkaa, mutta on ollut hieno huomata, että koskaan aiemmin ei ole suomalaisilta tullut näin paljon positiivista palautetta ja kannustusta jaksamiseen. Se on todella hienoa. Kiitoksia vaan kaikille suomalaisille tästä tuesta, Vesa kertoi keskiviikkona Viihdeuutisille.
Keskinen ei ole ollut yhteydessä asianomaisiin lainkaan sitten sunnuntai-illan tapahtumien.
- Lakimieheni neuvo oli, että missään yhteydessä ei saa olla kehenkään vastapuolen edustajaan. En saa vastata puheluihin tai viesteihin, enkä muutenkaan saa kommunikoida heidän kanssaan, Vesa kertoo.
- Minuun on yritetty olla kontaktissa, mutta en ole niihin vastannut enkä tule vastaamaankaan millään tavalla. Oikeudessa tavataan.
(MTV3)
Anna palautetta