Mainos

Vesa Keskinen kiistää raiskausepäilyt

29.05.2007 10:04

Kyläkaupastaan tunnettu yrittäjä Vesa Keskinen on joutunut raiskausepäilyn kohteeksi. Asiasta kertoi tiistain Iltalehti.

18-vuotias nainen on tehnyt rikosilmoituksen Keskisen kartanon viime viikonlopun tapahtumista. Keskinen myöntää olleensa naisen kanssa sukupuoliyhdynnässä, mutta hänen mukaansa asiat etenivät yhteistuumin.

- Jouduin kiristyksen kohteeksi sunnuntaina, Keskinen vahvistaa Viihdeuutisille.

- Kaksi tyttöä meni huppelissa kertomaan poliisille, että olisin raiskannut heistä toisen. He olivat luonani sunnuntaina, söivät jääkaappini tyhjäksi ja alkoivat sitten kiristää minua. Mikäli en maksaisi heille matkaa Bora Boralle, he myisivät jutun lehdille, Keskinen toteaa vakavana.

- Luulin heidän vitsailevan. He lähtivät kotoani noin kymmenen aikaan illalla, ja vartin yli kaksi maanantaiyönä poliisi tuli hakemaan minut Seinäjoelle tutkimuksiin.

- Olin neljä tuntia kuulusteluissa, Keskinen kertoo.

Tapausta tutkiva Seinäjoen poliisi kuulusteli osapuolia päivän aikana.

- Heidän käsityksensä yön tapahtumista ovat ristiriitaiset, kertoo Iltalehdessä Jyrki Haapala rikospoliisista.

(MTV3)


Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos