Mainos

Paris Hilton lusimaan?

03.05.2007 21:16
Paris Hilton. Photo by: Frazer Harrison/Getty Images

Los Angelesin kaupunginsyyttäjät haluavat Paris Hiltonin vankilaan 45 päiväksi neidon rikottua taannoisen rattijuopumuksensa vuoksi tehdyn koeajan sopimuksen.

Asiakirjassa, joka on päivätty huhtikuun lopulla, syyttäjät vaativat vankilan lisäksi Hiltonin pysyvän irti alkoholista 90 päivän ajan sekä pitävän mukanaan laitetta, joka tarkkailee hänen kuuliaisuuttaan raittiuden suhteen. Vaade tullaan esittämään oikeudessa perjantaina, kun perijätärtä syytetään edellisen ajokieltonsa rikkomisesta.

Tammikuussa Hollywoodissa tapahtuneen holtittoman ajelunsa seurauksensa Hilton tuomittiin sakkoihin, alkoholivalistukseen sekä ehdolliseen vankeuteen. Mukaan rapsahti ajokielto. Helmikuussa tähti pidätettiin kuitenkin jälleen auton ratista, tällä kertaa ylinopeudesta ja valoitta huristelusta. Samalla tuli syyte koeajan rikkomisesta.

Hiltonin tiedottajan mukaan Paris ei helmikuussa tiennyt korttinsa olevan hyllyllä.

Syyttäjät sanovat silti nyt, että Hilton tiesi varsin hyvin, ettei olisi saanut ajaa. Heidän mukaansa kaunotar ei ole myöskään osallistunut hänelle määrättyyn alkoholivalistukseen

- Nämä rikkomukset osoittavat Hiltonin suhtautuvan välinpitämättömästi niin lakiin kuin hänelle määrättyyn ehdonalaiseenkin. Oikeuden pitäisi määrätä vankilan lisäksi koeaika uudelleen suoritettavaksi, oikeuden asiakirjoissa mainitaan.

(MTV3-AP)


Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos