![]() |
Seurapiiripörrääjä Paris Hilton bongattiin viikonloppuna juhlimassa villisti yhdessä poptähti Britney Spearsin ex-miehen Kevin Federlinen kanssa. Silminnäkijöiden mukaan Paris ja K-Fed muun muassa halailivat ja tanssivat läheisissä tunnelmissa lasvegasilaisessa yökerhossa.
Sillä välin kun Hilton ja Federline bilettivät kasinokaupungissa, Britney nähtiin shoppailemassa Los Angelesissa. Raporttien mukaan poptähdellä oli jälleen vähintäänkin omalaatuiset asusteet yllään. Britney oli piiloutunut taasen peruukin alle, ja tällä kertaa popparilla oli yllään muun muassa valkoinen turkiskaulus ja valtava cowboyhattu.
Paris Hiltonin ja räppärinä uraa yrittävän Kevin Federlinen yhteiset juhlinnat ovat tietenkin käynnistäneet spekulaatiot mahdollisesta romanssista. Kyseessä olisi erikoinen sotku, sillä Britney nähtiin New Yorkin ja Los Angelesin yössä useasti nimenomaan juuri Paris Hiltonin seurassa poptähden erottua Federlinesta viime vuoden lopulla.
Voi tietenkin olla, että Paris on suuttunut Britneylle, koska poppari ilmoitti taannoin, että hän aloittaa julkisuuskuvansa kiillottamisen eikä halua enää bilettää Parisin kanssa.
(MTV3)
Anna palautetta