![]() |
Helmikuussa kuolleen Anna Nicole Smithin ex-poikaystävien, Larry Birkheadin ja Howard K. Sternin, kerrotaan löytäneen ratkaisun ongelmaan, kuka kasvattaa Smithin tyttären. Parivaljakon huhutaan suunnittelevan muuttoa saman katon alle, ja pienen Dannielynn-tytön kasvattamista yhdessä.
Koko maailma pääsee tirkistelemään kahden isukin yhteiseloa, sillä televisiokanava NBC tuo syksyllä ruutuihin My Two Dads -nimisen tositelevisio-ohjelman, väittää datelinehollywood.com. Sarjan innoittajana toimi samanniminen 80-luvulla nähty tilannekomedia, jossa kaksi miestä päätyy kasvattamaan lapsen yhdessä, sen jälkeen kun pienokaisen äiti kuolee.
Ohjelmassa seurataan kuinka Birkheadilta ja Sterniltä sujuu vaipparuljanssi samalla, kun he taistelevat omien ongelmiensa, kuten oikeusjuttujen kanssa. Danielynnin biologiseksi isäksi varmistui viime viikolla Birkhead.
NBC:n viihdepuolen pomon Kevin Reillyn mukaan odotettavissa on todellinen hittisarja. Toisaalta Reillyn villit puheet sarjan juonikuvioista viittaavat siihen suuntaan, että kyseessä saattaa olla hieman myöhästynyt aprillipila. Reilly esittää esimerkiksi, että jos sarjasta tehdään toinen tuotantokausi, tuottajien pitää "kasvattaa" Dannielynn hetkessä viisivuotiaaksi, sillä tutkimusten mukaan 2-4-vuotiaat lapset eivät kiinnosta tv-katsojia niin paljon kuin vauvat tai varhaiskouluikäiset.
(MTV3)
Anna palautetta