Ruisrock rävähti perjantaina käyntiin raskaan helteisessä tunnelmassa. Ruissaloon oli kokoontunut noin 15 000 musiikin ystävää.
Järjestelyt sujuivat mainiosti, eikä turhia jonoja näkynyt. Kritiikkiä antoivat kuitenkin naisvieraat, joista monet pitivät portilla hameen alle ulottuneita turvatarkastuksia liian tungettelevina.
Rantalavalla örissyt kotimainen hevipumppu Diablo nostatti hien pintaan heti festareiden aluksi. Paahtavaa kuumuutta ei viilentänyt edes Mokoman Takatalvi.
Koko festivaalin yksi odotetuimpia ulkomaanvieraita oli alkuillasta soittanut Britannian kuumin tulokas Editors, kriitikkojen ylistämä ja yleisön rakastama. Pirteästi punk-otteella esiintyneet Birminghamin nuoret miehet eivät pettäneet odotuksia. Pop-historiaan vahvasti nojaava yhtye esiintyi tuoreesti ja innostuneesti. Solisti Tom Smith kuulosti mielialalääkkeillä piristetyltä Joy Divisionin Ian Curtisilta.
Saksalaisen Oomphin tuotantoa on kuvailtu liki Rammsteiniin verrattavaksi teollisuusmetalliksi, mutta ainakin livenä bändi kuulosti verrokkiaan popahtavammalta. Germaanit pompittivat festarikansaa silti kelpo otteella. Valkoiseen pakkopaitaan sonnustautunut solisti Dero intoutui keikan loppupuolella jopa sukeltamaan yleisön käsivarsille.
Illan perinteisintä tukkahevisarjaa edusti puolestaan brittiläinen Saxon, muita esiintyjiä olivat hollantilainen The Gathering ja ranslakainen Phoenix.
Illan päättänyt Lordi veti yleisömassat Niittylavalle. Ensimmäisen biisin aikana monet suut loksahtivat hämmästyksestä auki: bändistä ei lähtenyt ääntä juuri lainkaan. Hirviöpoppoon soundit oli miksattu niin alas, että bändi kuulosti soittavan villasukkaan käärittynä. Vaikka tasoja nostettiin keikan mittaan, kuvaavaa oli, että massiivisten äänentoistolaitteiden juurella, paikassa johon yleensä hevikeikalla kukaan normaalijärkinen ei mene ilman jämeriä kuulosuojaimia, pystyi jopa puhumaan kännykkään.
Liekö monstereita vaivannut kisaväsymys vai veikö laimea äänentoisto esiintymisestä tehoja, mutta lopputulema toi näyttävästä valo- ja pyrotekniikasta sekä mr. Lordin verisestä rekvisiitasta huolimatta ajoittain mieleen nukketeatterinäytöksen.
Esikoishitti Would You Love A Monsterman herätti seurakunnan eloon, samoin kuin show'n päättänyt euroviisujen voittokappale. Valitettavasti kunnon hard rock hallelujah -fiiliksiin ei Ruissalossa päästy.
Lauantaina loppuunmyydyllä festarialueella yleisön korvia hellivät muiden muassa legendaarinen New York Dolls sekä Tanskan musiikin vientitähdet Kashmir ja Mew.
(MTV3-STT)
Anna palautetta