Mainos

Paula Abdul jatkaa American Idol -tuomarina

30.03.2006 10:52
Paula Abdul

Laulaja Paula Abdul on allekirjoittanut sopimuksen, joka sitoo hänet vielä kolmeksi vuodeksi American Idol -kisan tuomariksi.

Grammylla palkittu laulaja ja tanssija on kisan ainoa naispuolinen tuomari. Abdul onkin voittanut katsojien sympatiat puolelleen ylenpalttisilla kehuillaan ja sympaattisen tuomarin roolilla, kun taas kisan pahan pojan mainetta kantaa yltiörehellinen Simon Cowell.

- Paulasta huokuva lämpö on elintärkeää ohjelman balanssin säilyttämiselle. Olemme todella innoissamme, että saamme pitää hänet Randy Jacksonin ja Simonin rinnalla, kommentoi mediayhtiö Foxin edustaja Mike Darnell lausunnossaan.

Abdul itse toteaa, että on onnellinen saadessaan olla osana Idols-ilmiötä.

- Artistina minulle on tärkeää, että saan jokaisen kilpailijan kanssa tukea ja kannustaa heitä eteenpäin. Tottakai odotan myös innolla, että saan pistää Simonin kuriin.

Alle vuosi sitten Abdulia syytettiin seksisuhteesta Idols-kilpailija Corey Clarkiin. Lisäksi väitettiin, että Abdul olisi valmentanut tätä yksityisesti. Syytteistä jouduttiin kuitenkin luopumaan todisteiden puutteessa.

(MTV3-Reuters)


Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos