![]() |
Entinen yleisurheilija Heli Kruger, aikaisemmin Koivula-Kruger, julkaisee esikoisromaaninsa Olen koskettanut taivasta.
Hiljattain huippu-urheilijan uransa lopettaneen Krugerin romaani sijoittuu urheilumaailmaan. Se kertoo kahden naisen välisestä rakkaudesta, urheilijan elämästä ja vaatimusten täyttämisestä. Romaanin tapahtumat sijoittuvat Pohjanmaalle, josta kirjan päähenkilö Venla on kotoisin.
Olen koskettanut taivasta on runollinen, eroottinen rakkaustarina, jonka osapuolet joutuvat ratkaisemaan ympäristön ja omien eettisten arvojensa väliset ristiriidat. Kirjan kustantaa Otava, ja se ilmestyy 29. syyskuuta.
Krugerin urheilu-uran huipentuma oli kolmiloikan EM-hopeamitali Münchenissä vuonna 2002. Kruger on edustanut Suomea myös olympiakisoissa vuosina 1996 ja 2004. Hänen päälajinsa olivat kolmiloikka ja pituushyppy.
(MTV3-STT)
Anna palautetta