![]() |
Miss Suomi Hanna Ek ei sijoittunut tämänvuotisessa Miss Universum -kilpailussa Thaimaassa. Ek oli kilpailun tuloksesta silti hyvillään, sillä hänen oma suosikkinsa, Kanadan edustaja Natalie Glebova kruunattiin kisan kauneimpana varhain tänään Suomen aikaa.
Viiden finalistin joukkoon pääsivät myös Puerto Ricon, Venezuelan, Meksikon ja Dominikaanisen tasavallan edustajat.
23-vuotias Glebova oli 12-jäsenisen tuomariston mielestä kaunein 81 kilpailijan joukosta. Universumin kaunein valittiin 54. kerran.
- Näin jopa unta siitä, että Glebova voittaisi, iloinen Ek kertoi tuoreeltaan Bangkokista.
Ekille parin viikon kaukomatka Thaimaaseen tarjosi hurjasti elämyksiä ja uusia mukavia ystäviä.
- Kokemus oli mahtava ja fiilis hyvä. Oli hieno tunne saada edustaa Suomea.
Miss Universum -kilpailun järjestää yhdysvaltalainen Donald Trumpin nimeä kantava järjestö. Kisan 12 tuomarista puolet oli Yhdysvalloista.
Tänäkään vuonna kilpailut eivät välttyneet skandaaleilta. Kilpailijoiden poseeraaminen uima-asuissa Wat Arunin temppelin edustalla herätti runsaasti pahennusta Thaimaan uskonnollisissa piireissä. Myös Indonesian edustaja Artika Sari Devi sai kotimaassaan aikaan myrskyn osallistuttuaan uimapukukierrokselle yksiosaisessa uimapuvussa. Konservatiiviset muslimit syyttivät häntä "pornografiasta".
(MTV3-STT-Reuters)
Anna palautetta