Paavo Arhinmäelle oma sivusto Facebookiin
Kulttuuriministeri Paavo Arhinmäen poissaoloihin liittyville kirjoituksille on perustettu Facebookiin oma sivusto.
Lenita Airisto otti hiljattain kantaa Pavo Arhinmäen toimintaan kulttuuriministerinä. Airisto pettyi Arhinmäen toimintaan Sofi Oksasen Tallinnassa järjestetyn kirjanjulkaisutilaisuuden suhteen. Arhinmäki peruutti osallistumisensa julkaisutilaisuuteen. Syyksi ilmoitettiin äkillinen sairastuminen. Arhinmäen tilalla nähtiin Suomen Viron suurlähettiläs.
– Viron kulttuuriministeri piti fantastisen puheen, joka tuli suoraan sydämestä. Meidän kulttuuriministerimme Arhinmäki alitti kaikki rimat. Hänen tervehdyksensä oli täynnä kliseitä, jossa ei ollut sydäntä eikä älyä. Minun pitää sanoa, että vaihdetaan ministeriä, Airisto kertoi Radio Novan haastattelussa.
Sosiaalisessa mediassa Arhinmäen toimintaan kohdistuvat kommentit ovat saaneet kansalaiset aktivoitumaan. Facebookiin perustettiin lauantaina Paavo ei ollut täälläkään -niminen ryhmä, joka pilailee Arhinmäen sairastumisen ja Lenita Airiston kommenttien saaman huomion kustannuksella.
– Raportoi tänne, mistä kaikkialta Arhinmäki on lapsellisesti ja mielenosoituksellisesti jäänyt pois. Myös muista Arhinmäen rimanalituksista ja sydämettömyyksistä on suotavaa keskustella, sivustolla kirjoitetaan.
– 15 min odotuksen jälkeen oli todettava, että Arhinmäki jätti saapumatta kauppareissulleni Mäkelänkadun Alepaan, sivusto vitsailee.
Artikkelia on muokattu lukijakeskustelun vuoksi.
(MTV3)
Näitä luetaan juuri nyt: Viihde
Suosituimmat: Viihde
Uusimmat: Viihde
MTV3 viihde Facebookissa
MTV3 Viihde
Sairaalasta päässyt Nykänen vakuuttaa olevansa täysin kunnossa. Matille tsemppiä juhannuksen keikkoihin!:)
Uusimmat: Viihdevideot
Uusimmat
- Saara Aalto esiintyy upeana miljoonayleisölle Kiinassa – kuva
- Nina Mikkonen kotitalon myynnistä: Tunnemme suurta haikeutta
- Suomalaislaulaja teloi itsensä surffatessa
- Kaunarit-tähdet kuvasivat Monte Carlossa – ainutlaatuiset kuvat kulisseista
- Justin Bieber kolhaisi paparazzia Ferrarillaan
- Tenavatähti tangofinaalissa – tältä hän näyttää nyt
- Suurin pudottaja -kilpailijalla yllättävä menneisyys
- Kurkistus kulisseihin – katso video Idols-tuomarin päivästä
- Satuhäistä kolme vuotta – näin Victorian ja Danielin elämä on muuttunut
- Johnny Depp avautui vihdoin kipeästä erostaan
- Lost-tekijöiden tuorein hittisarja Suomen tv-ensi-illassa
- Kaappaus keittiössä: Nyt loppui tuhlaaminen! Perheelle huimat säästöt ruokalaskussa
- Uskoisitko tähteä 45-vuotiaaksi? Kylie Minogue räväytti jälleen
- Brad Pitt: Angelina on nyt seksikkäämpi kuin koskaan
- Suvi Koponen ja mallirakas Suomessa catwalkille
- Jennifer Lopez suomalaiskäsikirjoittajan elokuvaan
- Tiesitkö tätä sankarivahti Tuukka Raskista?
- Nigella Lawsonin mies myönsi pahoinpitelyn
- Promoottori paljastaa: Tämä on yllättävän yleinen festarimoka
- Alex Cast hurmaa herkällä balladilla – katso musiikkivideo
- Nykänen toipuu rauhassa – juhannuskeikat toteutumassa
- Saija Varjus ja ex-mies samalle lavalle: "Vaikeaa tulee olemaan"
Uutiset
- Pintavedet viilenivät – Katso, missä tarkenee uida juhannuksena
- Juhannuksen veneilysää: Aurinkoa ja ukkoskuuroja
- Nokialta vihdoin selvä vihje superkamera-Lumiasta - 41 megapikseliä
- Karavaanariliitto: K-35 ikäraja on mainoskikka
- Kuntaministeri hiiltyi opposition paimenkirjeestä kunnille
- Parin pössyttelijän kiinnijääminen paljasti ammattimaisen kannabiskasvattamon
- Munienkerääjien epäillään liikkuvan Lapissa
Urheilu
- ADT pettyi Lallukka-päätökseen – jatkotoimet mahdollisia
- Olympiavoittaja pidätettiin – raivoisa huoltajuuskiista
- Suomen ykkössprintteriltä kauden kärkiaika
- Pitkämäen leikkauksessa ilmeni poikkeuksellinen löytö
- Neymar otti kantaa mielenosoituksiin
- Suomen futisnaisilla hikinen ilta
- Volkswagenin myönnytys pelastamassa Fordin
Lifestyle
- Sauna juhlakuntoon: Lauteet ja kaakelin saumat helposti puhtaaksi
- Kesän korutrendeissä ei häpeillä: Mitä isompi, sen parempi?
- Näin vältät pahimmat virheet alennusmyynneissä
- Oodi koiralle – lue runo uskollisimmasta ystävästä
- Vinkit täydellisiin lettuihin: Loihdi helpot herkut juhannukseksi
- Nämä ovat kesän alennusmyyntien hittituotteet
- Olut, siideri ja lonkero – suomalainen tirpoo yli 100 litraa vuodessa!

























