Näin lomailee miljonääri Topi Sukari
Toivo Sukari nauttii kesälomasta kahdella luksuskesämökillään.
Toivo "Topi" Sukarin elämässä työ ja lomailu ovat aina kulkeneet rinnakkain, mutta tänä kesänä liikemies aikoo pitää yhtäjaksoisesti kaksi viikkoa kesälomaa.
– Päätin sittenkin lepuuttaa heinäkuussa kunnolla aivojani. Minun täytyy saada työasiat kokonaan pois mielestä. Suomen kesä on sitä paitsi uskomattoman hieno ja värikylläinen, siitä pitää nauttia, Toivo Sukari sanoo.
Miljonäärillä on varaa valita, missä aivojaan lepuuttelee. Sukari omistaa kaksi suurta luksuskesämökkiä, joista toinen sijaitsee Kustavissa meren rannalla ja toinen Ruovedellä järven rannalla.
Paras kesäloma koostuu fyysistä töistä.
– Laituri oli ihan valkoisena lokinp******a, joten pesin jätökset pois. Laitoin myös kesäkukat kuntoon. Pesin autotallin ja niputin polttopuut kauniiseen järjestykseen. Haukia aion pyydystellä, en naisia. Mökkikavereitani ovat linnut ja muut eläimet.
Moni palkkatyötä tekevä jännittää, paistaako kesälomalla aurinko vai sataako vettä. Topi Sukarin kesäloma ei mene pilalle, vaikka taivaasta tulisi vettä saaveittain, sillä hän omistaa Suomen suurimman sisähuvipuiston.
Synkkänä päivänä Sukari voi halutessaan ajella vaikkapa huvipuiston härveleillä.
– Olen jo testannut kaikki laitteet. Siellä on myös pelottavia laitteita. Minulla ainakin meni pää ihan sekaisin, hyvä etten oksentanut, miljonääri naurahtaa.
Vaikka nykyisin kaikki on Toivo Sukarin bisneksissä suurta, niin loppujen lopuksi onnellisin tunne koostuu pienistä asioista.
– Senioriasuntoni on vain 52 neliötä ja ilman saunaa. Minun täytyy saada kokea myös rikkauksien vastakohtia. Juoksin muutama päivä sitten puolimaratonin, aikani oli tunti ja 45 minuuttia. Sen rääkin jälkeen oli mahtava fiilis. Vessoja ei ollut lähellä, joten olin täysin luonnon armoilla.
(MTV3–KIKKA ISOVIITA)
Näitä luetaan juuri nyt: Viihde
Suosituimmat: Viihde
Uusimmat: Viihde
MTV3 viihde Facebookissa
MTV3 Viihde
Haha, vaikka suomeksi twiittaa niin saa vastakaikua, aikamoista :D
Jonne Aaron vastaili lähettämiinne kysymyksiin. Kiitos aktiivisesta osallistumisesta, valitettavasti kaikkiin ei kuitenkaan ehditty saada vastausta :)
Uusimmat: Viihdevideot
Uusimmat
- Elokuun Nopsajalka ja Jonas: Menestys muutti elämän
- Jethro Rostedt grillasi Star Trek -tähteä
- Elina Knihtilästä tulee professori
- Lauri Ylönen paljastaa The Rasmuksen kesäsuunnitelmat
- Euroedustaja Riikka Manner otti tyttönimensä takaisin
- Mika Häkkinen ja Marketa hempeilivät Cannesissa – kuvat
- Ruotsin kuninkaallisten tulot julki: Näin paljon he tienasivat
- Kaunarit-juonipaljastus: Brooke kokee elämänsä järkytyksen
- Salkkarit-juonipaljastuksissa jymy-yllätys: Suosikkipari eroaa!
- KIDSing-Miskalla yllättävä vahvistus finaalilavalle
- Harry Potter -kirja kaupattiin hurjaan hintaan
- Uriah Heep -basisti kuoli
- Menestyslaulaja Helsingistä: Synkkä mutta hurmaava
- Brad Pitt kehuu olevansa onnellisempi kuin koskaan
- M. A. Numminen palaa jatsiorkestereineen keikkalavoille
- Suomalaiset luottavat eniten Katri Helenaan
- Kaappaus keittiössä: Näin hurjasti kasviksia inhonneen Mikon elämä on muuttunut!
- Legendaarinen ex-pikajuoksija tähdittää suomalaiselokuvaa
- Heidi Klum ei aio enää naimisiin
- Bottaksen rakas innoissaan F1-viikonlopusta: Monacoon!
- Euroviisut puhuttaa: Venäjä raivostui Azerbaidzhanille
- Wayne Rooney paljasti ilouutisen Twitterissä
Uutiset
- Tukholmassa mellakoinut nuori: Tuntuu hyvältä saada iskeä takaisin
- TS: Nuorten miesten käsitys parisuhteesta havahduttaa
- Etsintäkuulutetut yrittivät paeta poliisia parvekkeelta toiselle – huonosti kävi
- Haluatko elää pitkään? Muuta vähintään kahdeksanteen kerrokseen
- Asiantuntija: Punkkirokote ei tehoa kaikkiin punkkitauteihin
- Yhdysvalloissa yhä rajuja ukkosia, Länsi-Euroopassa takatalvi
- Homeongelmille altistuu päivittäin jopa 800 000 suomalaista
Urheilu
Lifestyle
- Ota antiikkiesineestä kaikki irti – asiantuntija valistaa
- Goottipäivän mustanpuhuva tyyli: Tähdet hätkähdyttävät
- Lumene-vinkki: Kauan odotettu kasvojen puhdistaja hellii ihoa
- Suurin pudottaja -finaali: Katso uskomattomat muodonmuutokset!
- Tässäkö kesän hittiväri? Nämä kaunottaret edustivat vaaleissa iltapuvuissa Cannesissa
- McDonald's Japani täräyttää markkinoille valtavan jättikaloripommin!
- Oma kirja kansiin kahdessa päivässä? Mahdollista!

























