Estelle olisi voinut saada suomalaisen sukunimen

Estellen isoisä, prinssi Danielin isä Olle Westling kertoi Finnstigen-yhdistyksen 30-vuotisjuhlilla Ruotsin pikkuprinsessa Estellen suomalaisista sukujuurista, uutisoi ruotsalaislehti Expressen.

Prinssi Danielin isä on hyvin aktiivinen metsäsuomalaisten perinneyhdistyksessä. Finnstigen-yhdistyksen 30-vuotisjuhlilla pitämässä puheessaan Olle Westling kertoi suomalaisista sukujuuristaan. Ollen poika, prinssi Daniel polveutuu metsäsuomalaisista kaskenpolttajista, sillä prinssin esi-isä oli lähtöisin Rautalammilta.

Olle Westlingin suomalainen perintö ja työ yhdistyksessä eivät ole ainoita asioita, miksi hän on niin kiinnostunut myös Estelleen johtavista sukujuuristaan.

– Olen aina ollut hyvin kiinnostunut historiasta ja meidän suvussa on kovasti tutkittu sukujuuria.

Expressen-lehden toimittaja tiedusteli Westlingiltä, aikooko hän kertoa Estellelle tämän suomalaisista sukujuurista?

– Aion kyllä kertoa kaikille lapsenlapsilleni suomalaisista sukujuurista, mutta en aio tuputtaa tietoa liikaa. Kiinnostus pitää lähteä heistä itsestään. Yleensähän se menee niin, että aluksi suvun tiedoista ei olla niin kiinnostuneita, mutta vanhemmalla iällä kiinnostus saattaakin syntyä.

Estellen suomalaisten sukujuurien myötä olisi hyvin voinut käydä myös niin, että prinsessa olisi saanut perisuomalaisen sukunimen: Seppäläinen.

– Minun nimeksi olisi hyvin voinut tulla Seppäläinen, olihan suvussamme paljon seppiä, Olle toteaa lehdelle.

(MTV3)

Uusimmat

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.