Prinsessa Estelle saa lahjan Estelleltä
Kruununprinsessa Victorian esikoistytär Estellen ristiäisiä juhlitaan 22. toukokuuta.
Estellen nimestä nousi heti julkistamisen jälkeen kohu. Estelle Silvia Ewa Mary -nimeä kritisoitiin paljon ja nimeä sanottiin sopimattomaksi kuninkaalliselle. Ainoa Estelle kuningashuoneen historiassa on ollut Folke Bernadotten vaimo, joka oli amerikkalainen. Pikku Estellen ristijäisiin saapuu noin 500 vierasta. Aftonbladet-lehti osaa kertoa, että vieraiden joukkoon kuuluvat Bertil ja Folke Bernadotte, jotka ovat Folke ja Estelle Bernadotten poikia.
– Olen erittäin iloinen jo otettu kutsuta. Olin myös onnessani kuullessani prinsessan nimeksi tulevan Estelle, Folke Bernadotte kertoo Aftonbladetille.
Folke ei valitettavasti pääse osallistumaan ristiäisiin, koska hän kärsii jalassa olevasta tulehduksesta. Folken veli Bertil vaikuttaa tällä hetkellä Ranskassa ja hän odottaa innolla Ruotsissa pidettäviä ristiäisiä.
– On erittäin hauskaa, että Ruotsin tuleva kuningatar nimetään meidän äitimme mukaan, Bertil sanoo.
Bertil saapuu ristiäisiin vaimonsa Jillin kanssa. Jill kertookin lehdelle odottavansa innolla pääsevänsä näkemään pikkuprinsessan.
– Tähän mennessä emme ole nähneet kuin kuvia Estellestä, Jill paljastaa lehdelle.
Jill antaa pienen vinkin siitä mitä Estelle tulee saamaan ristiäislahjaksi.
– Estelle tulee saamaan henkilökohtaisen lahjan Bertilin Estelle-äidiltä, mutta se on vielä salaisuus.
(MTV3)
Näitä luetaan juuri nyt: Viihde
Suosituimmat: Viihde
Uusimmat: Viihde
MTV3 viihde Facebookissa
MTV3 Viihde
J. Karjalainen tietää, mikä takaa onnistuneen keikan ja miten pitkällä kiertueella jaksetaan :)
Isac Elliot on jo tottunut innokkaisiin faneihin.
Uusimmat: Viihdevideot
Uusimmat
- KIDSing-finalistit lauluharjoituksissa, katso kuvat!
- Anni Uusivirta: Haussa halinalle vierelle
- Upea Charlene edusti Cannesissa miesseurassa – kuvat
- Rolling Stones -legenda telttailee rokkifestareilla
- Salkkarit-kevät huipentuu – muistatko dramaattiset päätösjaksot?
- Pop-sensaatio Isac Elliot: Tytöt tulevat kotipihalle
- Paris Hilton suomalaisrakkaastaan: Pian naimisiin ja lapsia
- KIDSing-Jooa toivoo Robinia finaaliyleisöön
- Justin Bieber menettää apinansa Saksalle
- Richie Sambora raivostui Jon Bon Joville: Roskapuhetta
- Sharon Stone, 55, häikäisevän upeana punaisella matolla – katso
- Pertti Kurikan Nimipäivät festarikiertueelle – "Treenattu on"
- Herttuatar Catherine sädehti keltaisessa asussa – katso
- Salkkarit-Tale joutuu pulaan - lähtö Pihlajakadulta uhkaa
- Ruotsalaislehti: He saapuvat Madeleinen häihin
- Redraman ja Backstreet Boys -tähden musiikkivideo julki
- Hausmyllyn suruaika: Keikka peruttiin
- Maailmanluokan tähdet tekemään Angry Birds -elokuvaa
- Duudsoneilla koskettava kohtaaminen lastensairaalassa
- Legendaarinen Emmerdale-tähti menehtyi
- Ruokaongelmia? Hae mukaan Kaappaus keittiössä -ohjelmaan!
- Apulanta valloittaa Euroopan: Kiertueelle
Uutiset
- Poliisiasema sytytettiin jälleen tuleen Tukholmassa
- Tutkija: Suomessa satoja narkoleptikoita tietämättöminä sairaudestaan
- Partioliike kumosi homokiellon USA:ssa
- Varkaat iskivät jälleen Cannesissa – 2 miljoonan euron timanttikoru katosi
- Arkistot paljastavat: Stalin ja Churchill ryyppäsivät läpi yön
- Lähiviikkojen ennuste: Kesän alku tavallista lämpimämpi
- Yli 210 km/h kaasutellut hurjastelija jäi poliisin haaviin
Urheilu
- Roy Coloradon valmentajaksi – Aittokalliolle parasta mahdollista oppia
- Häkkisen parhaat Monaco-muistot - "Ihana tunne"
- Räikköseltä suorat sanat huonosta ohjaustehostimesta
- HJK:lle taas kotitappio – VPS sarjakärkeen
- Grosjean otti kolarin piikkiinsä - "Olen drinkit velkaa"
- Jalosen SKA satsasi vahvasti kahteen maajoukkuemieheen
- Räikkösen auto parani paranemistaan
Lifestyle
- Huippugolfarin ruokavinkit: Terästä keskittymistä
- Näillä vinkeillä loihdit herkullisia kasviksia grillaten
- "Kuka olen, mistä olen tulossa ja mihin olen menossa?" Tästä syystä suomalaiskirjailijat kirjoittivat oppaan
- Milla Jovovichin dramaattinen look hivelee silmiä
- Ruokabloggari pistää pilkkomaveitsellä myrkkysiemensoppaan: Kenellä lopulta vastuu?
- Fashion Film rantautui Suomeen: Paola Suhonen kertoo, mistä on kysymys
- Tänään AVAlla: Tämä komedia oli eräs ohjaaja Stanley Kubrickin suosikkielokuvista
























