Herttuatar Catherine säteili elokuvan ensi-illassa
Sunnuntaina yksivuotishääpäiväänsä prinssi Williamin kanssa viettävä Catherine oli pukeutunut upeaan, harmaaseen jakkupukuun.
Avioelämä näyttäisi tehneen hyvää Catherinelle. Herttuapari saapui keskiviikkona African Cats -elokuvan ensi-iltaan Lontoossa ja Catherine säteili kauniimpana kuin koskaan sateisesta säästä huolimatta.
Vuosituhannen megahäistä tulee sunnuntaina kuluneeksi vuosi ja William ja Catherine näyttivät onnellisimmilta kuin koskaan. Erityisesti Catherinen säteilevä olemus kiinnitti huomiota ja tuore vaimo näytti kauniimmalta kuin aikoihin.
Catherine oli pukeutunut helmenharmaaseen jakkupukuun, jonka erikoisuutena oli kauluksessa ja hihansuissa oleva korukivistä tehty koristenauha.
Catherine ja William juhlivat paperihääpäiväänsä tulevansa sunnuntaina. Pariskunta aikoo esiintyjä julkisuudessa vielä torstaina, mutta sen jälkeen aviopari aikoo keskittyä hääpäivän viettoon kahden kesken salaisessa paikassa.
Hovista on odotettu jo pitkään iloisia vauvauutisia, mutta vielä haikaran vierailusta ei ole tietoa. Nähtäväksi jää, tullaanko vauvauutisia kertomaan hovista tulevan kesän aikana. Prinsessa Victorian ja prinssi Danielin onnellisia vauvauutisia päästiin kertomaan vain muutama kuukausi yksivuotishääpäivän jälkeen loppukesästä 2011.
(MTV3)
Näitä luetaan juuri nyt: Viihde
Suosituimmat: Viihde
Uusimmat: Viihde
MTV3 viihde Facebookissa
MTV3 Viihde
J. Karjalainen tietää, mikä takaa onnistuneen keikan ja miten pitkällä kiertueella jaksetaan :)
Isac Elliot on jo tottunut innokkaisiin faneihin.
Uusimmat: Viihdevideot
Uusimmat
- Haloo Helsinki sairaalakeikoista: Mieleenpainuvia reissuja
- Salkkarit-Kalle saa kauan kaivatun kostonsa
- Kahdeksannen luokan päättävä Robin: Tulossa hyvä todistus
- J. Karjalainen keikkaputkesta: Jaksaminen mietitytti
- Janne Kataja muuttaa Seinäjoelle: Harvinaisen mukava kaupunki
- KIDSing-finalistit lauluharjoituksissa, katso kuvat!
- Anni Uusivirta: Haussa halinalle vierelle
- Upea Charlene edusti Cannesissa miesseurassa – kuvat
- Rolling Stones -legenda telttailee rokkifestareilla
- Salkkarit-kevät huipentuu – muistatko dramaattiset päätösjaksot?
- Pop-sensaatio Isac Elliot: Tytöt tulevat kotipihalle
- Paris Hilton suomalaisrakkaastaan: Pian naimisiin ja lapsia
- KIDSing-Jooa toivoo Robinia finaaliyleisöön
- Justin Bieber menettää apinansa Saksalle
- Richie Sambora raivostui Jon Bon Joville: Roskapuhetta
- Sharon Stone, 55, häikäisevän upeana punaisella matolla – katso
- Pertti Kurikan Nimipäivät festarikiertueelle – "Treenattu on"
- Herttuatar Catherine sädehti keltaisessa asussa – katso
- Salkkarit-Tale joutuu pulaan - lähtö Pihlajakadulta uhkaa
- Ruotsalaislehti: He saapuvat Madeleinen häihin
- Redraman ja Backstreet Boys -tähden musiikkivideo julki
- Hausmyllyn suruaika: Keikka peruttiin
Uutiset
- EK:n Häkämies pidentäisi nuorten koeaikoja
- Potkut saanut opettaja liittyi perussuomalaisiin
- Etelään luvassa lisää lämpöä
- Usealle syytteet Espoon räjäytysonnettomuudesta
- Matkatoimistot: Pohjois-Korea avaa rajakaupungin turisteille
- Konkurssien määrä kasvoi alkuvuonna
- Perheenjäsenillä sama lottorivi - jättipotin jakoi yksi perhe
Urheilu
- James Huntin poika: Kimi sytyttää kultaisen ajanjakson hengen
- Rask mokastaan: Näyttää varmasti pahalta tv:ssä – katso video
- Niemi hävisi maalivahtien taiston – San Jose pinteessä
- Suomalainen F1-kuntovalmentaja selvittää: Näin kuskit treenaavat Monacossa
- Rask kompuroi kohtalokkaasti – Bruins-luotsi harmitteli lahjamaaleja
- Filppula pisteille – Detroit järjestämässä yllätystä
- Räikkönen avoimena: Heittäisin puhelimeni pois
Lifestyle
- Sukulainen, näin mokaat itsesi valmistujaisissa!
- "Tunsin oloni säteileväksi, huolitelluksi ja kertakaikkisen kauniiksi" – Lue Lumene CC-voiteen testiryhmän tulokset
- Tämä hedelmä saattaa auttaa vakavan taudin nujertamisessa
- Tähdet kertovat: Näin George Clooney vastasi kuuluisan haastattelijan kysymyksiin!
- Lastenkasvatusneuvot menneisyydestä kummastuttavat – Lue oudot ohjeet
- Lastenkirjallisuuden asiantuntija: Hyviä kirjoja jää huomaamatta
- Onko sinulla tietämättäsi sieni jaloissa? Näin tunnistat ja hoidat sen
























