Prinsessa Victoria haluaa loma-asunnon
Kruununprinsessa Victoria aikoo rakennuttaa kesäasunnon Öölantiin.
Kruununprinsessa Victorian ja hänen puolisonsa prinssi Danielin odotetaan rakennuttavan loma-asunto kuningas Kaarle Kustaan maille Öölantiin. Expressen uutisoi pariskunnan suunnittelevan kesäasuntoa aivan kuninkaan Solliden-linnan lähistölle.
Kruununprinsessaparin kerrotaan haluavan rakennuttaa talonsa mahdollisimman lähelle rantaa. Huhujen mukaan talo tulisi sijaitsemaan vain 300 metrin päässä kuninkaan rantakylpylästä ja laiturista. Vaikka rakennussuunnitelmista ei vielä ole julkaistu mitään piirustuksia, on perhe ilmoittanut haluavansa rakentaa loma-asunnon, johon kuuluisi muun muassa uima-allas.
Rakennusluvan saamiseksi tulevan talon tulee sulautua ympäristöön. Turvallisuussyistä talon pitää kuitenkin olla tarpeeksi iso. Victorian, Danielin ja Estellen lisäksi huvilaan pitää nimittäin mahtua perheen turvamiehet.
– Toivottavasti talosta tulee hieno, sillä se sijaitsee erittäin hienolla paikalla, kaupunkisuunnittelulautakunnan johtaja Göran Borgö kertoo lehdelle.
Hovi on päättänyt, ettei kommentoi rakennushanketta vielä millään tavalla.
– Solliden on kuninkaan yksityisomistuksessa ja siihen liittyvät suunnitelmat ovat kuningasperheen yksityisasioita, hovin tiedotuspäällikkö Bertil Ternert toteaa.
Lähde: Expressen
(MTV3)
Näitä luetaan juuri nyt: Viihde
Suosituimmat: Viihde
Uusimmat: Viihde
MTV3 viihde Facebookissa
MTV3 Viihde
J. Karjalainen tietää, mikä takaa onnistuneen keikan ja miten pitkällä kiertueella jaksetaan :)
Isac Elliot on jo tottunut innokkaisiin faneihin.
Uusimmat: Viihdevideot
Uusimmat
- Rolling Stones -legenda telttailee rokkifestareilla
- Salkkarit-kevät huipentuu – muistatko dramaattiset päätösjaksot?
- Pop-sensaatio Isac Elliot: Tytöt tulevat kotipihalle
- Paris Hilton suomalaisrakkaastaan: Pian naimisiin ja lapsia
- KIDSing-Jooa toivoo Robinia finaaliyleisöön
- Justin Bieber menettää apinansa Saksalle
- Richie Sambora raivostui Jon Bon Joville: Roskapuhetta
- Sharon Stone, 55, häikäisevän upeana punaisella matolla – katso
- Pertti Kurikan Nimipäivät festarikiertueelle – "Treenattu on"
- Herttuatar Catherine sädehti keltaisessa asussa – katso
- Salkkarit-Tale joutuu pulaan - lähtö Pihlajakadulta uhkaa
- Ruotsalaislehti: He saapuvat Madeleinen häihin
- Redraman ja Backstreet Boys -tähden musiikkivideo julki
- Hausmyllyn suruaika: Keikka peruttiin
- Maailmanluokan tähdet tekemään Angry Birds -elokuvaa
- Duudsoneilla koskettava kohtaaminen lastensairaalassa
- Legendaarinen Emmerdale-tähti menehtyi
- Ruokaongelmia? Hae mukaan Kaappaus keittiössä -ohjelmaan!
- Apulanta valloittaa Euroopan: Kiertueelle
- Anna Abreu ja Anna Puu suutelevat Imagessa – katso
- Elokuun Nopsajalka ja Jonas: Menestys muutti elämän
- Jethro Rostedt grillasi Star Trek -tähteä
Uutiset
- Terapeutti: Alistaminen parisuhteessa molemminpuolista
- Tällaisia ovat hulluruohomyrkytyksen oireet
- Mellakoijia pidätetty Ruotsissa – pääepäilty Suomen kansalainen
- Harvinaista herkkua – kesä jopa kuukauden etuajassa
- Epäilyttävää ruokaa lautasellasi – miksi?
- Neuvo piensijoittajille kurssirallissa: Pää kylmänä
- Piilomainontatapaus: Anna-lehden toimittajan paluu ex-työhön epävarmaa
Urheilu
Lifestyle
- Näillä vinkeillä loihdit herkullisia kasviksia grillaten
- "Kuka olen, mistä olen tulossa ja mihin olen menossa?" Tästä syystä suomalaiskirjailijat kirjoittivat oppaan
- Milla Jovovichin dramaattinen look hivelee silmiä
- Ruokabloggari pistää pilkkomaveitsellä myrkkysiemensoppaan: Kenellä lopulta vastuu?
- Fashion Film rantautui Suomeen: Paola Suhonen kertoo, mistä on kysymys
- Tänään AVAlla: Tämä komedia oli eräs ohjaaja Stanley Kubrickin suosikkielokuvista
- Epäily: Hulluruohon siementä myös suurkeittiöpakasteessa?
























