Millä varoilla Madeleine elää? Nyt puhuu hovi
Ruotsin kansa on raivoissaan prinsessa Madeleinelle, sillä neitoa ei juuri nähdä edustustilaisuuksissa Ruotsissa. Millä varoilla prinsessa elää luksuselämäänsä Amerikassa?
Prinsessa Madeleine on jo useaan otteeseen loistanut poissaolollaan muun muassa syntymäpäivien vietoissa ja Nobel-juhlassa. Nyt kansaa ihmetyttää se, ettei Madeleine saapunut Ruotsiin heti siskonsa kruununprinsessa Victorian synnytettyään esikoisensa. Victoria synnytti tyttärensä Estellen torstaiaamuna 23. helmikuuta, mutta Madeleine tuli tervehtimään uutta perheenjäsentä vasta noin viikon päästä.
New Yorkissa Madeleinen pitää rakkaansa Chris O'Neillin lisäksi työ hyväntekeväisyysjärjestö Childhoodissa. Madeleinen vähäistä edustusta kotimaassa paheksuvat ruotsalaiset ovatkin epäilleet sitä, miten vähän Madeleine loppupeleissä tekee työtä ja kenen varoilla hän elää luksuselämäänsä Amerikassa?
– Madeleinen menot maksetaan hovin yksityisestä rahastosta, hän ei elä verorahoilla. Ollessaan Amerikassa Madeleine ei saa osuuttaan kuningasperheen vuosittaisesta määrärahasta, Ruotsin hovin tiedottaja Bertil Ternert totesi TV4-kanavan haastattelussa
Ternert ottaa kantaa myös epäilyksiin siitä, että Madeleine ei Childhoodin toimistolla juuri viihtyisi.
– Madeleine työskentelee Childhood-järjestössä kolmessa eri projekteissa ja hän tekee töitä kokopäiväisesti.
(MTV3)
Näitä luetaan juuri nyt: Viihde
Suosituimmat: Viihde
Uusimmat: Viihde
MTV3 viihde Facebookissa
MTV3 Viihde
Sairaalasta päässyt Nykänen vakuuttaa olevansa täysin kunnossa. Matille tsemppiä juhannuksen keikkoihin!:)
Uusimmat: Viihdevideot
Uusimmat
- Saara Aalto esiintyy upeana miljoonayleisölle Kiinassa – kuva
- Nina Mikkonen kotitalon myynnistä: Tunnemme suurta haikeutta
- Suomalaislaulaja teloi itsensä surffatessa
- Kaunarit-tähdet kuvasivat Monte Carlossa – ainutlaatuiset kuvat kulisseista
- Justin Bieber kolhaisi paparazzia Ferrarillaan
- Tenavatähti tangofinaalissa – tältä hän näyttää nyt
- Suurin pudottaja -kilpailijalla yllättävä menneisyys
- Kurkistus kulisseihin – katso video Idols-tuomarin päivästä
- Satuhäistä kolme vuotta – näin Victorian ja Danielin elämä on muuttunut
- Johnny Depp avautui vihdoin kipeästä erostaan
- Lost-tekijöiden tuorein hittisarja Suomen tv-ensi-illassa
- Kaappaus keittiössä: Nyt loppui tuhlaaminen! Perheelle huimat säästöt ruokalaskussa
- Uskoisitko tähteä 45-vuotiaaksi? Kylie Minogue räväytti jälleen
- Brad Pitt: Angelina on nyt seksikkäämpi kuin koskaan
- Suvi Koponen ja mallirakas Suomessa catwalkille
- Jennifer Lopez suomalaiskäsikirjoittajan elokuvaan
- Tiesitkö tätä sankarivahti Tuukka Raskista?
- Nigella Lawsonin mies myönsi pahoinpitelyn
- Promoottori paljastaa: Tämä on yllättävän yleinen festarimoka
- Alex Cast hurmaa herkällä balladilla – katso musiikkivideo
- Nykänen toipuu rauhassa – juhannuskeikat toteutumassa
- Saija Varjus ja ex-mies samalle lavalle: "Vaikeaa tulee olemaan"
Uutiset
- Juhannuksen menoliikenne vilkastuu puolenpäivän maissa
- Pintavedet viilenivät – Katso, missä tarkenee uida juhannuksena
- Obama puolusti urkintaohjelmaa ja toisti Guantánamo-lupauksensa
- Nokialta vihdoin selvä vihje superkamera-Lumiasta - 41 megapikseliä
- Laajat protestit tehosivat: Julkisen liikenteen hinnankorotuksia perutaan Brasiliassa
- Karavaanariliitto: K-35 ikäraja on mainoskikka
- Juhannuksen veneilysää: Aurinkoa ja ukkoskuuroja
Urheilu
- ADT pettyi Lallukka-päätökseen – jatkotoimet mahdollisia
- Olympiavoittaja pidätettiin – raivoisa huoltajuuskiista
- Suomen ykkössprintteriltä kauden kärkiaika
- Pitkämäen leikkauksessa ilmeni poikkeuksellinen löytö
- Neymar otti kantaa mielenosoituksiin
- Suomen futisnaisilla hikinen ilta
- Volkswagenin myönnytys pelastamassa Fordin
Lifestyle
- Sauna juhlakuntoon: Lauteet ja kaakelin saumat helposti puhtaaksi
- Kesän korutrendeissä ei häpeillä: Mitä isompi, sen parempi?
- Näin vältät pahimmat virheet alennusmyynneissä
- Oodi koiralle – lue runo uskollisimmasta ystävästä
- Vinkit täydellisiin lettuihin: Loihdi helpot herkut juhannukseksi
- Nämä ovat kesän alennusmyyntien hittituotteet
- Olut, siideri ja lonkero – suomalainen tirpoo yli 100 litraa vuodessa!

























