Näin vauva vaikuttaa Victorian ja Danielin tienesteihin
Expressen-lehti uutisoi krununprinsessaparin mahdollisuuksista vanhempainpäivärahan suhteen.
Ruotsin kruununprinsessa Victoria jäi äitiyslomalle tiistaina tavattuaan ensin samana päivänä Suomen presidentti Tarja Halosen ja tohtori Pentti Arajärven kuninkaanlinnassa. Tuskin kukaan osasi aavistaa, että uusi kruununperillinen syntyisi vain reilun vuorokauden jälkeen, kun prinsessa näki päivänvalon varhain torstaiaamuna.
Tällä hetkellä sekä Victorian että Danielin virallinen edustuskalenteri on täysin tyhjä. Victoria on kuitenkin ilmoittanut keskeyttävänsä äitiyslomansa "Victorianpäivänä", jota juhlitaan 14. heinäkuuta. Tuolloin Victoria osallistuu nimipäivänsä ja 35-vuotispäivänsä juhlallisuuksiin Öölannissa.
Tavallisten vanhempien tapaan, myös kruununprinsessaparilla on oikeus lapsilisään ja vanhempainrahaan. Äitiyslomalla Victoria ja Daniel saavat muiden vanhempien tapaan 240 päivän ajan vanhempainrahaa.
– Kruununprinsessapari noudattaa näissä asioissa samoja lakeja kun kaikki muutkin ruotsalaiset, heidän kohdalla ei ole olemassa poikkeuksia, vakuuttaa kansaneläkelaitoksen toimitusjohtaja Mats Mattsson Expressen-lehdessä.
Parhaiten pari tienaisi jos Daniel ottaisi koko vanhempainvapaan, koska Victoria saa joka tapauksessa osan kuningasperheen vuosittaisesta määrärahasta riippumatta siitä, kuinka paljon hänellä on virallisia työtehtäviä. Jos Victoria jää kotiin vanhempainvapaalle saa hän vain 180 kruunua eli noin 20 euroa päivässä.
Toisaalta, jos Daniel jatkaa kuntosalinsa pyörittämistä normaalisti, saa hän 935 kruunua vanhempainrahaa päivässä, sillä hän vuoden 2010 veroilmoituksessa ilmoittanut verotettaviksi ansiotuloikseen 652 300 kruunua ( noin 77 000 euroa) ja pääomaa hänellä on 1,5 miljoonaa kruunua (noin 177 000 euroa). Saadakseen vanhempainrahaa täytyy kruununprinsessaparin normaaliin tapaan hakea sitä.
(MTV3)
Näitä luetaan juuri nyt: Viihde
Suosituimmat: Viihde
Uusimmat: Viihde
MTV3 viihde Facebookissa
MTV3 Viihde
J. Karjalainen tietää, mikä takaa onnistuneen keikan ja miten pitkällä kiertueella jaksetaan :)
Isac Elliot on jo tottunut innokkaisiin faneihin.
Uusimmat: Viihdevideot
Uusimmat
- Jennin tulkinta KIDSing-finaalissa pysäytti Antin
- Robin lähetti terveisensä KIDSing-finalisteille
- KIDSing Backstage vie katsojat livelähetysten kulisseihin
- Näin osallistut KIDSingiin kotisohvalta!
- Carl Philip ja Sofia hankkivat koiranpennun – kuvalinkki
- Tänään luvassa: Antti Tuiskun ja KIDSing-semifinalistien yhteisesiintyminen
- Niina Backmanilla ikäkriisi: Lohduttaa, että mies on vanhempi
- Tässä on pikku-Chris: Madeleinen miehen lapsuuskuvat julki
- Bon Jovi sunnuntaina Suomessa – Ruotsista ristiriitaiset arviot
- Alusvaatejätti valitsi seksikkäimmät naiset – katso lista
- American Idolin jättävä Randy Jackson kritisoi ohjelmaa
- F1-puolisot muotinäytöksessä – Pikkarainen säteili lavalla
- Viivi Avellan suuntaa lomalla merelle
- KIDSing-kisa huipentuu jännittävään finaaliin
- Krista Siegfrids upeana uusissa kuvissa – katso
- Stylisti uskoo: Prinsessa Madeleinella antava hääasu
- Näyttelijä Elizabeth Taylorin hääpuku huutokaupataan
- MTV3:n urheiluankkurin polttarit alkoivat Viivi Avellanin golfkisoista
- Noora Karma lenkkeilee veren maku suussa
- Emilia Pikkarainen ottaa rennosti Monacossa – kuva
- Monacon GP kuhisee F1-vaikuttajien luksusjahteja – katso
- Maajussi-Jounilla suunnitelmissa romanttinen loma
Uutiset
- Taloussanomat: Kreikka-asiakirjoja vielä julkistamatta
- Täällä autoilee huumekuski – katso rattijuopumustilastot poliisilaitoksittain
- Tukholman poliisin huolena nyt jalkapallohuligaanit
- Autoja runnottiin helsinkiläislähiössä
- Bostonin maratonin viimeinen maili uusiksi: Pääsemme maaliin
- HBL: Krp:n Elfgren moittii Supoa äärioikeiston vähättelystä
- Kahvilaketjut luottavat pakastemarjojen laatuun
Urheilu
Lifestyle
- Tiesitkö: Näin hyttyset jättävät sinut rauhaan
- Uskooko mieskin tosirakkauteen? Miehet vastaavat
- 50 outoa kauneusvinkkiä
- Oletko avannut kierrekorkillisen viinipullon aina väärin?
- Muodin huipulle -kisaajan ura vaikeuksissa – onnistuuko uuden suunnan löytäminen?
- Suomalaiset kaipaavat luksusta – näitä lomatrendejä seurataan kesällä 2013
- Farkkuja rakastava Cameron Diaz taitaa rennon edustustyylin, katso kattava kuvagalleria!
























