Mainos

Jyrki Kataiselta toive Leijonille kevään MM-kisoihin

11.02.2012 14:42
Jyrki Kataiselta toive Leijonille kevään MM-kisoihin

Pääministeri Jyrki Katainen


Pääministeri Jyrki Kataisella on pieni toive Leijonille jääkiekon MM-kilpailujen mahdollista Suomi-Ruotsi -ottelua varten.

Jyrki Katainen kertoi MTV3.fin Viihdeuutisille kuuluvansa usean muun suomalaisen tavoin MM-jääkiekkoa seuraavaan joukkoon. Tänä keväänä jääkiekon MM-kilpailut järjestetään Tukholman lisäksi Helsingissä, joten aikooko pääministeri kenties päästä paikan päälle kotikatsomoon otteluita seuraamaan?

– Aion varmasti seurata turnausta ja haaveena olisi myös päästä livenä katsomaan otteluita, pitäähän sitä olla hengessä mukana, Katainen kertoo MTV3.fin Viihdeuutisille.

Suosikkipelaajaansa Katainen ei osaa nimetä, sen sijaan pääministeri vakuuttaa elävänsä koko joukkueen hyvästä hengestä.

Edellisen kerran Suomi toimi jääkiekon MM-kilpailujen isäntämaana vuonna 2003. Noista MM-kisoista myös Kataisella on jäänyt mieleen Suomen ja Ruotsin välinen surullisenkuuluisa ottelu.Tuolloin Suomen ja Ruotsin välinen taisto puolivälierissä oli aluksi lupaava Suomen johtaessa maalein 5-1. Lopulta ottelu sai karmean lopun Ruotsin kiriessä. Ruotsi voitti Suomen maalein 6-5.

– Olin katsomassa viime kerralla kotikisoissa surullisenkuuluisaa Suomi-Ruotsi -ottelua. Toivottavasti tällä kertaa nähdään toisenlainen matsi. Uskon ainakin, että taisteluhenkeä pelaajilla riittää, Katainen tsemppaa.

(MTV3)


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos

Samasta aiheesta

Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos