Mainos

Niinistön kannatuslaulusta härskiä pilaa – suunnitteilla myös yhteislaulutilaisuus

08.02.2012 15:49
Niinistön kannatuslaulusta härskiä pilaa – suunnitteilla myös yhteislaulutilaisuus

Sauli Niinistön ja hänen vaimonsa Jenni Haukion kunniaksi tehty Kuuden vuoden kuuliaisuus -kappale villitsee netissä monin tavoin.

Laulaja Kurt ”Kurre” Lindström nauhoitti vaalituloksen ratkettua Niinistön ja Haukion kunniaksi kappaleen Kuuden vuoden kuuliaisuus. Säveltäjä Maki Kolehmaisen ja sanoittaja Sana Mustosen kynäilemä laulu ilmestyi sunnuntai-iltana YouTube-palveluun ja kohu oli valmis.

Sosiaalisessa mediassa ja useilla netin keskustelupalstoilla kappale tyrmättiin kertaheitolla. Kappale on Facebookissa saanut oman fanisivuston ”Uusi kansallislaulu”. Sivustosta tykkää tällä hetkellä seitsemän ihmistä. Facebookissa leviää myös tekaistu kuva Maki Kolehmaisen Facebook-seinästä, jolla kappaleesta käy keskustelua useat eri julkisuuden henkilöt. Kappale on päässyt pääaiheeksi myös suosittujen Hitler kertoo -YouTube-videoiden sarjaan. Kyse on siitä, kun oikeaan Hitler-elokuvaan Perikato tehdään humoristinen käännös suomen kielelle jostain ajankohtaisesta aiheesta.

Hurjin huhu on kappaleen tiimoilta suunnitteilla oleva yhteislaulutilaisuus. Vauva.fi-sivuston keskustelupalstalla käy kova kuhina otsikolla "KUUDEN VUODEN KUULIAISUUS yhteislaulu Helsingin rautatieasemalla klo 13:00 lauantaina 11.2.2012" aloitetun keskustelun alla. Keskustelun perusteella kappaleelle olisi tulevalle lauantaille suunnitteilla yhteislaulutilaisuus Helsingissä.

Osa keskustelijoista epäilee kyseessä olevan vastaisku Haaviston kampanjassa nähdylle Flashmob Finlandialle, jossa kuoro yllättäen esitti Sibeliuksen Finlandian rautatieasemalla. Vaikka moni keskustelija tyrmääkin tapahtuman suoralta kädeltä, löytyy joukosta myös kiinnostuneita. Nähtäväksi jää, onko kyse ainoastaan pilasta, vai tullaanko Helsingin rautatieasemalla lauantaina näkemään Kurren tapaan kappaletta tulkitsevia kansalaisia?

Kuuden Vuoden Kuuliaisuus -kappale YouTubessa

Tekaistu Maki Kolehmaisen Facebook-seinä

Hitler kuulee Kuuden vuoden kuuliaisuuden -YouTube-video

Keskustelu yhteislaulutilaisuudesta.

(MTV3)


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos

Samasta aiheesta

Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos