Mainos

Näin luistelevat Sauli Niinistö ja Jenni Haukio

01.02.2012 19:02

Presidenttiehdokas Sauli Niinistö ja hänen vaimonsa Jenni Haukio luistelivat sulavasti.

Keskiviikko-iltana Olympiastadion sai esimakua tulevan viikonlopun Talviklassikko-ottelusta, kun Sauli Niinistön tukitapahtumassa nähtiin paukkupakkasessa innokkaita luistelijoita. Etunenässä luistelijat kentälle johdatti presidenttiehdokas Sauli Niinistö ja hänen vaimonsa Jenni Haukio.

Pariskunta piti toisiaan nopeasti käsi kädestä ennen kuin he astuivat luisteluareenalle. Jenni ihastutti raikkaassa urheilulookissaan. Hän oli valinnut liilan talvitakin, jota soinnutti marjanpunainen kaulahuivi ja punaiset toppahousut. Sauli oli taasen varustautunut hieman tukevammin, ja paksun untuvatakkiin verhoutuneen miehen päässä oli pleksillä varustettu kypärä.

Luistelu näytti pariskunnalta sujuvan, ja he kiertelivätkin runsain liikkein ympäri kaukaloa. Heidän seurassaan luistelivat muun muassa liikemies Hjallis Harkimo sekä muusikko Samu Haber.

Sauli Niinistö ja Jenni Haukio liikkuivat jäällä sujuvasti

 
Sauli Niinistö ja Jenni Haukio

Seuraava
Sauli Niinistö ja Jenni Haukio

EdellinenSeuraava
Sauli Niinistö

EdellinenSeuraava
Jenni Haukio

EdellinenSeuraava
Sauli Niinistö

EdellinenSeuraava
Jenni Haukio

Edellinen
  • Esikatselukuva
  • Esikatselukuva
  • Esikatselukuva
  • Esikatselukuva
  • Esikatselukuva
  • Esikatselukuva
TaaksepäinEteenpäin

(MTV3)


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos

Samasta aiheesta

Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos