Presidenttiehdokas Sauli Niinistö kertoi MTV3.fin Viihdeuutisille, miten hän jaksaa kiireisen vaalikampanjan keskellä?
Kokoomuksen presidenttiehdokas Sauli Niinistö kertoo olevansa kampanjan myötä liikenteessä aikaisesta aamusta myöhäiseen iltaan. Tilaisuuksien välillä Saulin pitää kiireisenä alati soiva puhelin sekä keskustelut ihmisten kanssa. Presidenttiehdokas yrittää kuitenkin antaa aikaa myös yöunille.
– Sellaista on, että aamusta iltaan mennään niin lujaa kun keritään. Nukkuminen on kaiken a ja o, lepoaikaa on ainakin yritettävä varata riittävästi, mutta kyllähän se tietysti vähän vähiin jää, Niinistö pohtii.
Niinistö ei kuitenkaan huolestu kiireisestä aikataulustaan, sillä vaalikampanjapyöritystä on enää kymmenen päivää jäljellä. MTV3.fin Viihdeuutiset tiedusteli ehdokkaalta, mitkä ovat hänen salaiset aseensa jaksamiseen?
– Luulen, että mulla on aika hyvä peruskunto. Tai ainakin on ollut ennen kuin tämä kaikki alkoi. Se tietysti vie eteenpäin, mutta kyllä tämän jälkeen alkavat treenit taas vähän perustasolta. Katsotaan nyt, jos sunnuntaina riittäisi sen verran vapaa-aikaa, että pääsisi lenkille, Niinistö pohtii.
Niinistö kertookin huoltavaan ahkerasti ja monipuolisesti kuntoaan.
– Näin talvisaikaan tekisi mieli päästä taas lätkää pelaamaan, hiihtämään ja vähän tennistäkin pelaamaan sisätiloihin, mutta siihen ei nyt ole ollut tilaisuutta.
(MTV3)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta