Prinsessa Victorian äitiysloma on alkanut. |
Esikoistaan odottava kruununprinsessa ei malta jäädä äitiyslomalle, vaan edustaa vielä helmikuun puolessa välissä.
Ruotsin hovin mukaan Victorian kalenterissa on merkitty edustustehtäviä helmikuun 14. päivään saakka. Tuolloin Victoria tapaa isänsä, kuningas Kaarle Kustaan kanssa hallituksen Kuninkaanlinnassa. Edellisenä päivänä Victoria lounastaa kauppaministeri Ewa Björlingin kanssa Kuninkaanlinnassa.
Ruotsin tuleva hallitsija ei ole malttanut rauhoittua äitiysloman viettoon, vaikka esikoisen syntymään ei ole enää kovinkaan pitkä aika. Hovin mukaan Victoria saa esikoisensa maaliskuussa, mutta Ruotsissa liikkuvien spekulaatioiden mukaan hovi on huijannut lasketun ajan ilmoittamisessa. Moni veikkaileekin Victorian synnyttävän esikoisensa jo helmikuun puolella.
Ruotsin prinsessa Victoria esitteli raskausvatsansa. |
Tuoreiden kuvien perusteella voi ainakin sanoa, että Victorian vauvamasu on kasvanut jo muhkeisiin mittoihin.
(MTV3)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta