Mainos

Pippalta ryövättiin Williamin ja Catherinen salatut kuvat

15.01.2012 15:38
Pippalta ryövättiin Williamin ja Catherinen salatut kuvat

Herttuapari William ja Catherine


Prinssi Williamin ja Catherinen kuvat päätyivät vääriin käsiin.

Prinssi Williamin ja Catherine Middletonin lomakuvat vaihtoivat salakavalasti omistajaa vuonna 2009, kun kaksi miestä tunkeutui röyhkeästi Pippa Middletonin autoon Chelseassa. Käsiinsä he saivat sen takaosasta muistitikun, jonka sisältä löytyi prinssi Williamin ja Catherine Middletonin intiimejä lomakuvia Karibian Mustiquesta, kertoo brittiläinen The Guardian-lehti.

Varkaat olivat jääneet kiinni, kun he olivat yrittäneet kaupitella innokkaasti kuvia The Sun -lehdelle 25 000 punnasta (noin 32 000 eurosta). He jäivät kuitenkin nalkkiin, kun he lehden toimituksen edustaja oli selvittänyt valokuva-asiaa hovin kautta. Valokuvaepisodi säilyi pitkään julkisuuden tietämättömyydessä, sillä asia tuli päivänvaloon vasta kuluneella viikolla.

Catherinen ja Williamin onneksi lehti ei julkaissut kyseisiä lomaotoksia. Sen sijaan se julkaisi artikkelin, jossa kuvailtiin kevyesti visusti salattuja kuvia. Kyseessä ei olleet mitkä tahansa otokset, vaan The Sun luonnehti niitä tuolloin intiimeimmäksi kuviksi, jotka pariskunnasta on koskaan otettu.

(MTV3)


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos

Samasta aiheesta

Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos