Victoria ja Silvia avautuvat raskaasta vuodestaan

Ruotsin kruununprinsessa Victoria ja kuningatar Silvia ovat kertoneet ensi kertaa tuntojaan skandaalien ravistaman kuningashuoneen vuodesta.

– Tekee todella kipeää kun vanhemmista kirjoitetaan noin tylysti kuin on tehty, Victoria sanoo Ruotsin television SVT:n haastattelussa.

– Vuosi on ollut todella raskas, kruununprinsessa myöntää.

Ruotsin hovia ovat piinanneet syytökset kuningas Kaarle XVI Kustaan käynneistä seksiklubeilla ja hänen ystäviensä yhteyksistä rikollisiin. Myös kuningatar Silvian isän vanhat natsiyhteydet on nostettu esiin. Silvia kuvaa tilannetta tiedotusvälineiden ajojahdiksi.

– Se on äärimmäisen loukkaavaa. Tuollaisessa tilanteessa on täysin voimaton. Jollain toisella on aina viimeinen sana, Silvia sanoo.

Niin Silvia kuin Victoriakin arvelevat vaikeuksien myös vahvistaneen kuningasperhettä. Ruotsin televisio esitti kuningasperheen vuodesta kertovan perinteisen ohjelman torstai-iltana.

(MTV3–STT)

Uusimmat