Amin Asikainen, Pink ja Maria Lund |
Vuosi 2011 oli monelle tähdelle onnellinen vuosi.
Vuosi 2011 oli monelle tähdelle onnellinen vuosi. Onnellisia vauvauutisia kuultiin pitkin vuotta.
Virpi ja Jari Sarasvuon ensimmäinen yhteinen lapsi syntyi kahdeksan kuukautta parin häiden jälkeen. Maaliskuussa syntynyt pienokainen oli Virpille ensimmäinen, mutta Jarilla on kaksi lasta edellisestä liitosta. Virpin ja Jarin lapsi ristittiin Veeraksi.
Entinen nyrkkeilijä Amin Asikainen ja vaimo Nilüfer Syvämeri saivat ensimmäisen yhteisen lapsensa marraskuun lopussa. Pariskunnalla on myös edellisistä liitoistaan lapsia: Aminilla 8-vuotias tytär ja Nilüferillä 3-vuotias tytär.
Laulaja Maria Lund synnytti esikoisensa tammikuun alussa. Me Naiset -lehden mukaan Lund selvisi synnytyksestä kuunnellen Iron Maiden -yhtyeen albumia A Matter of Life and Death. Lundin mukaan hän tarvitsi synnytysavukseen mahtipontista musiikkia, ja synnytys kestikin laulajan mukaan tasan Iron Maidenin albumin verran.
Jenkkilaulaja Pinkin raskaus oli yksi kuluneen vuoden seuratuimmista. Laulajattaren vatsa tuntui kasvavan huimaa vauhtia ja raskauden edetessä myös kaksosten mahdollisuutta pohdittiin. Synnytyksen jälkeen ei kulunut kuin viikko, kunnes Willow Sageksi kastettu tyttö poseerasi jo äitinsä kanssa kuvissa.
Myös brittilaulaja Lily Allen synnytti esikoisensa kuluneen vuoden aikana. Allenille ja hänen aviomiehelleen Sam Cooperille lapsen syntymä oli toivottu ihme, sillä Allen sai kaksi keskenmenoa vajaan kolmen vuoden sisällä.
Suomalaislaulaja Maija Vilkkumaa sai tammikuussa toisen lapsensa yhdessä aviomiehensä Mikko Kososen kanssa. Vilkkumaa kertoi verkkosivuillaan koko perheen voivan hyvin. Vilkkumaa ja Kosonen avioituivat huhtikuussa 2007.
Victoria ja David Beckhamin perhe kasvoi heinäkuussa odotetulla tyttölapsella. Pariskunnalla on entuudestaan kolme poikaa: 12-vuotias Brooklyn, 9-vuotias Romeo ja 6-vuotias Cruz. Perheen ensimmäinen tyttölapsi ristittiin Harper Seveniksi.
Näyttelijätär Penelope Cruzille vuosi 2011 oli varsin onnellinen, sillä naisen unelma äitiydestä toteutui viimeinkin. Cruz ja hänen aviomiehensä Javier Bardem saivat Leo Encinas -nimisen esikoisensa tammikuussa.
Laulaja Marita Taavistainen synnytti toukokuun lopussa toisen lapsensa. Synnytyksen jälkeen Taavitsainen ja Iinekseksi nimetty pienokainen joutuivat jäämään viikoksi sairaalaan Taavitsaisen diabeteksen vuoksi. Taavitsaisella ja hänen yrittäjämiehellään Tomi Natrilla on Iineksen lisäksi parivuotias Stella-tytär.
(MTV3)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta