![]() Michael Jacksonin kuolemaa käsitellään oikeudessa. |
Oikeuden istuntoa johtava tuomari pyysi valamiehiltä anteeksi ja vapautti heidät viikonlopuksi.
Tuomari Michael Pastor pahoitteli oikeusistunnon valamiehille, että asioiden käsittely vie aikaa ennakoitua pidempään.
– Jatkakaa sinnittelyä ja nauttikaa viikonlopusta, sanoi tuomari valamiehistölle ennen kuin vapautti heidät viikonlopun viettoon.
Syyttäjä David Walgren pyysi tuomarilta lisää aikaa uusiin todisteisiin perehtymistä varten. Tuomari ymmärsi hänen pyyntönsä, mutta moitti juristeja oikeudenkäynnin aikataulun venyttämisestä. Hänen mukaansa valamiehillä on muita sitoumuksia oikeussalin ulkopuolella ja kun oikeudenkäyntiä pitkitetään, kasvaa riski siitä, että valamiehet eivät kykene paneutumaan asian käsittelyyn.
Michael Jackson kuoli vuonna 2009. Hänen kuolinsyyksi todettiin vahvan nukahtamislääkkeen yliannostus. Michael Jacksonin henkilääkäriä syytetään oikeudessa kuolemantuottamuksesta.
(MTV3)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta