Mainos

IL: Mika Myllylä haudan lepoon

23.07.2011 12:09
IL: Mika Myllylä haudan lepoon

Mika Myllylä hankki laittoman aseen turvakseen.


Mika Myllylä saatettiin viimeiselle matkalleen Haapajärvellä perjantaina.

Heinäkuun alussa menehtynyt entinen huippuhiihtäjä haudattiin surevien omaisten läheisyydessä. Lehden tietojen mukaan noin 40 henkilön saattoseurueessa kulkivat ainakin Myllylän vanhemmat, lapset ja sisko.

Siunaustilaisuutta järjestänyt hiihtoliiton entinen valmentaja Paavo M. Petäjä on jo aiemmin kertonut, että hautajaisiin osallistuvat vain sukulaiset.

– Halusimme saattaa hänet rauhallisesti haudan lepoon. Mikan äiti on totaalisesti surun murtama. Isä on kunnossa, kuten miehet tahtovat olla. Totta kai myös lapsilla on ikävä isää. Nuorin poika oli täysin isän poika, Paavo M. petäjä kertoo Iltalehdelle.

Haapajärven kaupungintalolla on ollut esillä Mika Myllylän muistonäyttely. Vitriinissä on muun muassa Myllylän ensimmäiset sukset, joilla hän hiihti pikkupoikana. Halukkaat ovat voineet jättää tervehdyksensä surunvalittelukirjaan, joka luovutetaan hiihtäjän omaisille.

Lähde: Iltalehti: Karpaasin viimeinen matka

(MTV3)


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos

Samasta aiheesta

Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos