![]() |
Kohublondi Johanna Tukiainen ei osaa vielä varmuudella sanoa, mikä naisen toisessa silikonirinnassa on vialla.
Aiemmin Johanna kertoi 7 päivää -lehden blogissaan, että hänen toinen silikonirintansa olisi kapseloitunut. MTV3.fin Viihdeuutisten haastattelussa neito kertoo kuitenkin olevansa epävarma rintansa tilanteesta.
– Ei se välttämättä olekaan kapseloitunut, mun pitää käydä lääkärissä ja ultrassa selvittämässä asiaa. Implantti ei kuitenkaan ole enää pehmeä, joten jotain on vialla. Rintasyöpää en kuitenkaan epäile, Johanna kertoo.
Johanna kertoo rintansa olleen aiemmin hyvinkin kivulias, mutta nyt sitä enää lähinnä aristaa.
– Osasyynä voi olla myös raju esiintymiseni, onhan se todella fyysistä ja rankkaa. En ole kuitenkaan huolissani, sillä minulla on laadukkaat implantit ja niihin takuu, Johanna toteaa.
Silikonirinnan oireilu antaa Johannalle lisäpontta mennä uuteen silikonileikkaukseen. Nainen kuitenkin vakuuttaa, että myös ilman kapseloitumisen merkkejä nainen olisi lähtenyt leikkaukseen.
– Tällä hetkellä mulla on kuuden ja puolen desin silikonit ja pisaramalli. Nyt haaveilen pyöreämuotoisesta implantista, sillä se myös nostaa rintaa. Samalla voisi suurentaa vähän rintoja, eli seitsemään desiin. Silikonileikkauksen hinnaksi tulee vähintään 4000 euroa, Johanna kertoo.
(MTV3)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta