Mainos

IS: Myllylä pelkäsi henkensä puolesta

09.07.2011 10:37
IS: Myllylä pelkäsi henkensä puolesta

Mika Myllylä hankki laittoman aseen turvakseen.


Tiistaina kuollut mestarihiihtäjä Mika Myllylä pelkäsi kokkolalaismiestä siinä määrin, että nukkui kirves sängyn alla. Asiasta kertoo Ilta-Sanomat.

Myllylä joutui kaksi päivää ennen kuolemaansa poliisikuulusteluihin ammuttuaan viime lauantaina laittomalla aseella asunnollaan.

Railakkaan viikon viettänyt Myllylä ei osannut kertoa syytä tekoonsa, mutta vakuutti, että tarkoitus ei ollut vahingoittaa ketään.

41-vuotiaan Myllylän aseen hankinnan taustalla oli pelko häntä uhkaillutta kokkolalaismiestä kohtaan.

– Hän on sanonut, että lähettää sellaiset miehet, jotka tekevät sinusta selvää. Minä pelkään. Minä joudun nukkumaan jopa kirves sängyn alla, Myllylä sanoi kuulusteluissa Ilta-Sanomien mukaan.

Myllylän kertoman mukaan mies oli varastanut aiemmin hänen autonsa, ja jäänyt sen kanssa rattijuopumuksesta kiinni Vaasassa. Tämän lisäksi mies oli vienyt Myllylältä rahaa.

Myllylä teki miehestä rikosilmoituksen ja uskoi, että tämä mies jahtasi häntä tämän takia.

Ilta-Sanomat: Poliisi otti Myllylän kiinni etuovelta - ase pilkotti housunkauluksesta

(MTV3)


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos

Samasta aiheesta

Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos