![]() Mika Myllylä menehtyi 5.7.2011. |
Entinen huippuhiihtäjä ehti ennen kuolemaansa toimia myös kiinteistönvälittäjänä.
Mika Myllylä löydettiin kuolleena kotoaan Kokkolasta tiistaina. Huippu-urheilijana muistettava Myllylä toimi reilun vuoden ajan kiinteistönvälittäjänä kokkolalaisessa kiinteistövälitysfirmassa. MTV3.fin Viihdeuutiset tavoitti toimitusjohtaja Kaj Björndahlin tiistaina, mutta mies halusi surra rauhassa, eikä näin ollen kommentoinut tapahtunutta.
Myllylän poismenon myötä kiinteistönvälitysfirman nettisivuille on ilmestynyt kuva Myllylästä sekä koskettava muistokirjoitus.
– Tänään menetti joku poikansa. Joku isänsä. Joku menetti ystävänsä. Joku työkäverinsa. Joku menetti sankarinsa. Jäämme kaipaamaan sinua, Mika.
Vielä kesäkuun puolivälissä Myllylä kertoi MTV3.fin Viihdeuutisille viettäneensä paljon aikaa kirja nenän edessä, sillä hän oli opiskellut kiinteistönvälittäjän tutkintoa varten.
– Olen ehdottomasti tykännyt tästä työstä, Myllylä kommentoi kesäkuussa.
Lähde: Kiinteistönvälitysfirman sivut
(MTV3)
Anna palautetta