Mainos

Hän on uusi Mr. Gay Finland

01.07.2011 07:42
Hän on uusi Mr. Gay Finland

Jussi Laitinen valittiin uudeksi Mr. Gay Finlandiksi.


Helsingissä asuva Jussi Laitinen, 25, valittiin keskiviikkona uudeksi Mr. Gay Finlandiksi.

Yleisön suosikiksi valittiin tekstiviestiäänestyksellä 24-vuotias Nico Siukola Tampereelta. Kilpailijat valitsivat keskuudestaan eniten tsemppihenkeä nostattaneen Parhaan Äijän, joka oli 22-vuotias Petteri Sääskilahti Oulusta. Ravintola DTM:ssä pidettyyn finaaliin osallistui 11 finalistia.

– Olen avoin ja haluan vuoden aikana lisätä ennen kaikkea avoimuutta ja suvaitsevaisuutta. Minulle saa tulla juttelemaan. Haluaisin myös muistuttaa että seksuaalisuus on vain osa ihmistä eikä missään määrin se vallitsevin osa. Se, että satun rakastumaan miehiin, ei ole väärin, sanoo tuore Mr. Gay Finland 2011 Jussi Laitinen.

Voittajan valitsi tuomaristo, johon kuuluivat Miss Suomi 2011 Pia Pakarinen, australialainen Mr. Gay Worldin johtaja Eric Butter, artisti ja homoikoni Kaija Koo, Elle Suomen päätoimittaja Mirva Saukkola, ruotsalaisen QX-homolehden ja -internetsivuston toimitusjohtaja Jon Voss ja Paparazzin Jari Leskinen. Kilpailun päätuomarina toimii koreografi Osku Heiskanen.

(MTV3)


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos