Mainos

Arto Kojonen viettää kesän kauppakeskukseen sijoitetussa minikaivurissa

28.06.2011 20:34
Arto Kojonen viettää kesän kauppakeskukseen sijoitetussa minikaivurissa

Arto Kojonen jaksaa istua minikaivurissa.


Alahärmäläinen Arto Kojonen, 18, on valmis istumaan vaikka jouluun asti kauppakeskukseen sijoitetussa minikaivurissa kesän 2011 ehkä pähkähulluimmassa kilpailussa.

Kilpailu alkoi 1. kesäkuuta, jolloin kauppakeskuksiin ympäri Suomen istahti kuusi kilpailijaa. Kilpailussa on kesäkuun lopulla mukana edelleen viisi kilpailijaa, joista yksi, 18-vuotias Arto Kojonen istuu tiukasti Lappeenrannan kauppakeskuksessa olevassa minikaivurissa. Pisimpään kaivurissa istuva kilpailija voittaa minikaivurin itselleen eikä maanrakennuskoneenkuljettajaksi opiskelevalta Artolta ainakaan tahtoa puutu.

– Kaivuri kyllä kovasti houkuttelee, joten voin istua täällä vaikka jouluun asti. Pitkällä pinnalla ja härmälääsellä sisulla tästä selvitään, Alahärmästä kotoisin oleva Arto vakuutta.

Kilpailun aikana kilpailijoilla on vuorokaudessa 30 minuuttia aikaa jaloitteluun ja esimerkiksi wc-käynteihin. Arton mukaan aika riittää hyvin, vaikka juhannussauna jäi mieheltä melko lyhyeksi.

– Hyvin puoli tuntia riittää lenkkeilyyn ja muuhun. Kunnon saunailtoja oon kyllä kaivannut, kun tuo torstainen juhannussaunaankin tuli käytettyä ajasta vain yhdeksän minuuttia. Juhannus nyt meni muutenkin normaalia rauhallisemmin, minikaivurissa jumittava Arto naureskelee.

Artolla oli ollut jo kesätyöt valmiina sovittuna, mutta ymmärtäväinen työnantaja oli kehottanut miestä hakemaan kilpailusta kaivurin itselleen. Ensimmäistä kertaa Lappeenrannassa vieraileva nuorimies kehuu paikallisten olevan hyvin ystävällistä porukkaa.

– Ostoskeksuksen asiakkaat ovat tuoneet mulle karkkia, juotavaa ja jäätelöä, joten kyllä musta huolta pidetään. Vaikka kyllä jotkut ovat myös todenneet, että tietynlaista hulluutta tämä vaatii, Arto kertoo.

Kilpailun taustalla häärii kukas muukaan kun Jukka "Kaivuri-Jukka" Mutanen, joka viime kesänä herätti huomiota ajamalla minikaivurillaan Hangosta Kuusamoon asti.

Arton ahtaasta kesästä kirjoitti ensimmäisenä Iltalehti.

(MTV3)


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos