Mainos

Näin kovasti Jutta Gustafsberg rääkkää itseään fitnesskisoihin

21.06.2011 15:58
Näin kovasti Jutta Gustafsberg rääkkää itseään fitnesskisoihin

Jutta Gustafsberg valmistautuu motivoituneena Body Fitness -kisaan.


Body Fitnessin SM-kilpailut vaativat runsaasti uhrauksia Jutta Gustafsbergiltä sekä ruokavalion että ajankäytön suhteen.

Puoli vuotta kestävän tiukan ruokavalion lisäksi kisoihin valmistautumiseen kuuluu lisäksi rankka urheilutreeni.

– Treenaan salilla viidestä kuuteen kertaa viikossa. Mahdollisuuksien mukaan harjoittelen aerobisesti aamuisin, usein treenaan pari kertaa päivässä. Jos on kiire, herään aamulla todella aikaisin ja teen aamulenkin. Olen sitten ehtinyt jo treenaamaan, kun muut heräävät, Gustafsberg naurahtaa.

–Vastustajat ovat kovia, ja se tosiasia motivoi kovasti.

Jutalla riittää tavoitteellisuutta kisojen suhteen.

– Unelmani olisi päästä jatkoon Body Fitnessin SM-kisoista ja päästä edustamaan Suomea MM-kisoihin. Vielä upeampaa olisi saada finaalipaikka 6 parhaan joukossa, timmi urheilija kertoo.

Viime vuonna Jutta voitti Body Fitnessin SM-tittelin ja sijoittui loistokkaasti EM-kisoissa Serbiassa kuudenneksi. Tulevaisuus fitness-urheilun parissa on kuitenkin hieman epäselvä.

– Näillä näkymin en jatka fitness-urheilua kilpatasolla, mutta niin sanoin viime kerrallakin. Minulla jäi viime kisasta hieman hampaankoloon, niin nyt oli pakko katsoa, mihin saakka rahkeet riittävät, motivoitunut yrittäjä kertoo.

(MTV3)


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos

Samasta aiheesta

Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos