![]() Vesa Keskinen |
Vesa Keskisen mukaan poliisien haltuunsa ottama auto on yhä vaikeampaa saada Ghanasta Suomeen.
– Hamamat vaatii autoa nyt lakimiehensä välityksellä itselleen. Turvamies Ghanasta soitti eilen illalla tästä tilanteesta. Sovimme, että hän edustaa minua, jotta saisimme selviteltyä asiaa, Vesa Keskinen kertoo MTV3.fin Viihdeuutisille.
![]() Hamamat Montia |
– Paperit todistavat, että auto on omistuksessani. Silti Hamamat vaatii autoa takaisin. Auto on edelleen poliisin hallussa. Hamamatille hankitusta rakkausautosta tuli täysi farssi.
– Olen suunnattoman pettynyt sekä hämmästynyt Hamamatin käyttäytymisestä.
Ex-pari erosi talvella. Eron jälkeen Keskisen ja Hamamatin välit tulehtuivat, kun Vesa vaati kaunottarelle hankittua maasturia takaisin.
Tuolloin menopeli vietiin autoliikkeeseen säilytykseen. Juontaja Kari Salmelaisen oli tarkoitus tuoda se takaisin Suomeen.
– Minua epäillään autovarkaaksi. Auto on nyt poliisilla. Minuun otettiin yhteyttä ja vaadittiin, että auton omistuspaperit täytyy esittää poliisille. Virkavalta Ghanassa odottaa dokumenttia, että auto oli hankittu Hamamatille vain lainaksi. Siitä todisteena minulla on tekstiviesti, jonka esitän poliisille, Keskinen kertoi aiemmin.
Ex-parin suhde päättyi alkuvuodesta, kun Hamamat oli käymässä Suomessa. Kaunotar häipyi ensin omille teilleen kastikeriidan päätteeksi Tampereelle, josta hän jatkoi matkaansa takaisin Ghanaan. Kun Keskinen oli päättänyt erosta, sai hän yksiselitteisen viestin ex-rakkaaltaan.
– Leave me alone.
Tykkää MTV3.fin Viihdeuutisista Facebookissa ja saat kuumimmat viihdeuutiset omaan uutisvirtaasi.
(MTV3–JARI KUPIAINEN)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta