Mainos

Eduskunnasta pudonneen Marko Asellin työkuviot täysin auki

06.06.2011 14:51
Eduskunnasta pudonneen Marko Asellin työkuviot täysin auki

Marko Asell ei uusinut paikkaansa Arkadianmäellä, vaikka lähes 6 000 ääntä.


Entinen kansanedustaja Marko Asell kertoo saaneensa muutamia työtarjouksia, mutta ei vielä mitään ”mielekästä”.

Painin olympiamitalisti ja yhden kauden kansanedustaja Marko Asell ei uusinut huhtikuun vaaleissa paikkaansa, vaikka saikin Pirkanmaalta lähes 6 000 ääntä. Työtarjouksia hän kertoo saaneensa muutaman.

– Toistaiseksi työrintamalla ei ole näkynyt mitään mielekästä. Viimeiset viikot olen lomaillut hoidellen rästiin jääneitä koti- ja pihahommia. Olen ollut loman tarpeessa.

Politiikkaa Asell ei ole kuitenkaan kokonaan jättänyt, sillä hän istuu Nokia kaupunginvaltuustossa.

– Toki politiikan puolelta kiinnostaa jatkossa töitä tehdä. Myös urheilu- ja valmennushommat kiinnostavat, hopeaa Atlantan olympialaisissa paininut Asell miettii.

Aivan tyhjän päälle Aselle ei putoa, vaikka mieluista työpaikkaa ei heti löytyisikään. Entisellä kansanedustajalla on ollut kymmenen vuotta virka Nokian kaupungin liikuntatoimessa. Pääsiäisen aikaan Asell teki myös tilapäisesti järjestysmiehen töitä.

– Jonkun verran varmasti tulen niitäkin kesällä tekemään, se on ihan mukavaa hommaa. Kesä-heinäkuun lomailen, mutta toki kartoitan koko ajan mahdollisuuksia.

(MTV3–MIKKO KORMILAINEN)


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos