![]() Prinsessa Madeleine |
Amerikassa murustellut Ruotsin prinsessa Madeleine saapuu kotiin juhlimaan.
Ruotsalaisen Aftonbladet-lehden mukaan Madeleine matkusta Ruotsiin juhlimaan maan kansallispäivää. Ruotsin kansallispäivää vietetään maanantaina ja Madeleine osallistuu perinteiseen juhlaan Skansenissa. Näin ollen koko kuningasperhe tullaan lehden tietojen mukaan näkemään yhdessä.
– Tavoitteena on aina ollut, että koko kuningasperhe on yhdessä kansallispäivänä, hovin tiedotuspäällikkö Bertil Ternert kommentoi lehdelle.
Madeleinen ehtimistä juhlaan ehdittiin jännittää, sillä prinsessa osallistuu vielä sunnuntaina Philadelphiassa näyttelyn avajaisiin. Lehden tietojen mukaan Madeleine lentää kuitenkin heti tilaisuuden jälkeen Ruotsiin ja ehtii näin ollen maanantain juhliin.
– Kuningas ja kuningatar ovat iloisia siitä, että Madeleinen saapuminen saatiin järjestettyä, hovin tiedottaja toteaa lehdelle.
Tiedossa ei kuitenkaan ole, kuinka pitkään Madeleine malttaa pysyä Ruotsissa. Prinsessa seurustelee amerikkalaisen liikemiehen, Chris O’Neillin kanssa.
Kansallispäivänä kuningasperheen ilmeitä ja eleitä tullaan parhaillaan mediassa vellovan kuningas Kaarle Kustaan seksiskandaalin takia tarkkailemaan varmasti hyvin pikkutarkasti.
Tykkää MTV3.fin Viihdeuutisista Facebookissa ja saat kuumimmat viihdeuutiset omaan uutisvirtaasi
(MTV3)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta