![]() Antti Kurhinen ja Henna Kalinainen |
Antti Kurhisesta ja Henna Kalinaisesta Facebookiin tapporyhmän perustanut mieshenkilö ei käräjäoikeuden mukaan syyllistynyt kunnianloukkaukseen.
Suomalainen mieshenkilö perusti Facebookiin yhteisön, joka kehotti vahingoittamaan Antti ja Henna Kurhista. Ex-pariskunta oli tuolloin vielä yhdessä. Mies esitti nettiin perustamassaan yhteisössä Kurhiset henkilöinä, joihin väkivaltaisen menettelyn kohdistaminen olisi toivottavaa. Vastaajana ollut mies myönsi menetelleensä syytteen mukaisesti, mutta kiisti syyllistyneensä rikokseen.
Käräjäoikeuden päätöksen mukaan syyte kunnianloukkauksesta hylättiin.
– Järkyttävää, että tällainen päätös tuli. Eihän tällaista voi tapahtua Suomessa, että voidaan yllyttää muita ihmisiä tappamaan. Resurssipulan vuoksi asiaa ei käsitelty laittomana uhkauksena. Sovimme, että asia käsitellään kunnianloukkauksena, Antti Kurhinen toteaa tuohtuneena MTV3.fin Viihdeuutisille.
– Tämä on oikeusmurha, kun voidaan yllyttää tappamaan rangaistuksetta, hän jatkaa.
Henna Kalinainen on myös pöyristynyt päätöksestä.
– Olen kärsinyt tästä asiasta, joten aivan varmasti valitan päätöksestä. Minulle on jäänyt tästä jatkuva pelko. Pelkään, että jonain päivänä meille saattaa tapahtua jotain, Henna Kalinainen sanoo.
(MTV3–JARI KUPIAINEN)
Anna palautetta