Mainos

Anu Saagim pudotti kiloja kevään myötä: Nauttikaa auringosta, se laihduttaa!

17.04.2011 15:18
Anu Saagim pudotti kiloja kevään myötä: Nauttikaa auringosta, se laihduttaa!

Anu Saagim.


Viron seuratuimpiin kaunottariin lukeutuva Anu Saagim kertoo laihtuneensa kevätauringon avulla viisi kiloa kahden viikon aikana.

MTV3.fin Viihdeuutiset tavoitti Saagimin puhelimitse virolaiselta terassilta. Aurinkoa palvova Anu kertoo viime viikkojen aikana hylänneensä tunkkaisella salilla rehkimisen ja keskittyneensä keväisestä säästä nauttimiseen. Nainen onkin onnistunut pudottamaan painostaan viisi kiloa vain kahden viikon aikana.

– Herään aikaisin, kun on jo niin valoista ja lähden kävelylle. Myös töiden jälkeen käyn kävelylenkillä, sillä valoisaan aikaan ei huvita vain katsoa televisiota. Paino on pudonnut ihan huomaamatta, kenties auringon myötä myös ruokavalio on vaihtunut kevyempään, Anu kertoo.

Saagim kehottaa suomalaisia nauttimaan rohkeasti auringosta. Anu ei kuitenkaan yllytä grillaamaan itseään liikaa, vaan ihailee auringossa kauniisti päivettynyttä ihoa.

– Ihan turha suojautua liikaa lippalakeilla ja päivänvarjoilla, vaikka toki uv-säteilyn vaarat pitää muistaa. Kannattaa ottaa vähän aurinkoa, sillä silloin nuorentuu, kun ihon harmaa sävy katoaa. Auringon ja rusketuksen myötä tulee muutenkin terveemmän näköiseksi ja olo muuttuu pirteämmäksi, Anu vihjaa.

(MTV3)


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos

Samasta aiheesta

Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos