Mainos

Anna: Sofi Oksanen saanut tappouhkauksia

08.04.2011 08:20
Anna: Sofi Oksanen saanut tappouhkauksia

Sofi Oksanen on saanut kokea julkisuuden varjopuolet.


Suomen menestyneimpiin kirjailijoihin lukeutuva Sofi Oksanen on saanut kokea julkisuuden varjopuolen. Asiasta kertoo Anna-lehti.

Huimaan suosioon Puhdistus-kirjan myötä noussut Oksanen on puhunut jo vuosien ajan suomalaisyhteiskunnan varjopuolista. Tämä ei ole kuitenkaan sopinut kaikille suomalaisille, sillä ulkomailla arvostettu kirjailija on saanut jo pidemmän aikaa tappouhkauksia.

Tappouhkauksien esittäjät eivät ole pitäneet Oksasen puheita tanskalaisessa Painavaa puhetta Pohjolasta -ohjelmassa, jossa kirjailija on puhunut suomalaisyhteiskunnan väkivaltaisuudesta.

– Tämä on ainoa aihe, josta saan tappouhkauksia. Ja minä olen kuitenkin puhunut aika laajalla skaalalla asioista, joiden en oletakaan olevan jokaisen mieleen, Sofi sanoo lehden haastattelussa.

Ohjelma on uusittu Suomessa neljä kertaa ja jokaisen esityskerran jälkeen posti on tuonut kirjailijalle tappouhkauksia. Kirjailija itse hämmästelee asiaa ja pohtii haastattelussa, onko hänen sananvapautensa kaventunut Finlandia-palkinnon myötä.

Sofi Oksasen Puhdistus-kirja on ollut huikaiseva menestys niin Suomessa kuin ulkomailla.

Lähde: Anna

(MTV3)


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos

Samasta aiheesta

Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos