![]() Vesa Keskisen brasilialainen ystävätär Natalia |
Vesa Keskisen luokse Brasiliasta saapuva Natalia on upea ilmestys.
Kyläkauppias Vesa Keskisen luokse Tuuriin saapuva brasilialainen Natalia on pysynyt kauniina ja pitänyt itsestään hyvää huolta.
![]() Natalia antoi kuvan MTV3.fin Viihdeuutisten lukijoiden nähtäväksi. |
Vesa Keskinen myönsi eilen MTV3.fin Viihdeuutisille, että parin vuoden takainen suhde on lämpiämässä brasilialaisen kaunottaren kanssa.
– Natalia on odottanut, että minusta tulee poikamies. Hän ei uskonut, että suhteeni Hamamatiin kestää, vaan hän odotti minua. Hän on keskittynyt opiskeluihin ja työhön. Olemme olleet yhteydessä viime aikoina, Keskinen kertoi.
Keskisen ja hyvin viehättävän brasilialaisen kaunottaren suhde päättyi pari vuotta sitten. Natalia olisi ollut toivottu miniä Tuuriin ja hyväksytty perheen keskuudessa.
– Näillä näkymin Natalia on tulossa luokseni Suomeen. Olen valmis kokeilemaan hänen kanssaan uudestaan. Tämä tapahtuu lumien lähdettyä eli huhtikuun loppupuolella. Päivämäärää emme ole lyöneet lukkoon, mutta näin olemme puhuneet.
Myös Natalia on vahvistanut aikeistaan saapua Keskisen luokse.
– Meillä oli ongelmia, jonka vuoksi erosimme, mutta olemme olleet yhteydessä toisiimme ja pidämme toisistamme. Olen hyvin iloinen päästessäni tapaamaan Vesan jälleen, Natalia kertoi MTV3.fin Viihdeuutisille.
(MTV3–JARI KUPIAINEN)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta