Mainos

Näin Keskisen ex-naisystävä Hamamat luopuu autostaan

30.03.2011 14:21
Näin Keskisen ex-naisystävä Hamamat luopuu autostaan

Hamamat Montia, Vesa Keskinen


Kyläkauppias Vesa Keskinen kertoo, että hänen ex-naisystävälleen Hamamat Montialle aikoinaan hankkima auto noudetaan neidolta ennakkotiedoista poiketen keskiviikkona.

Pariskunnan suhteen aikana Keskinen osti ghanalaiselle Hamamatille vuoden 2008 mallia olevan Toyota Highlanderin lokakuussa. Suhteen päätyttyä Hamamatin tylyyn "Leave me alone" -kommenttiin aikoo Keskinen ottaa auton pois entiseltä naisystävältään.

Keskisen mukaan auto haetaan Hamamatilta poliisien avulla keskiviikkona. Alun perin auto oli tarkoitus takavarikoida Hamamatilta jo tiistaina. Auton haku tulee Keskisen mukaan sujumaan ongelmitta.

– Tietojeni mukaan Hamamat on ymmärtänyt, että hänellä ei ole seurustelumme päätyttyä enää oikeutta autoon. Hän luovuttaa auton yhteistyössä.

Pariskunnan romanssiin mahtui monenlaista vaihetta. Tammikuussa Suomeen saapunut Hamamat otti ja lähti Keskisen kartanosta Tampereelle, josta matka suuntautui lopulta takaisin Ghanaan. Sitä ennen ex-parin välille oli syntynyt Suomen tunnetuin kastikeriita. Keskinen kaatoi tilkan ruokailusta yli jäänyttä kastiketta vessanpönttöön ja suututti teollaan Hamamatin. Suhteen kariuduttua aikoo Vesa Keskinen jatkaa elämäänsä rauhassa eteenpäin.

– Haluan jatkaa elämääni puhtaalta pöydältä ilman riitoja kenenkään kanssa, mies toteaa.

(MTV3)


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos

Samasta aiheesta

Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos