Mainos

IS: Jyrki Järvilehdon turmatutkinta laajeni ulkomaille

28.03.2011 08:14
IS: Jyrki Järvilehdon turmatutkinta laajeni ulkomaille

Entinen formulakuski ja F1-kommentaattori Jyrki Järvilehto. (Kuva: Jussi Nukari/Lehtikuva)


Viime kesäkuussa tapahtuneen tuhoisan veneturman esitutkinta on loppusuoralla. Asiasta uutisoi Ilta-Sanomat.

Ilta-Sanomien mukaan lähes kymmenen kuukautta kestänyt tutkinta on laajentunut ulkomaille asti. Virkavalta on pyytänyt kansainvälisiä lausuntoja muutamasta ulkomaisesta kohteesta. Lausunnot liitettäneen syyttäjälle lähtevään esitutkintamateriaaliin.

Poliisi on lehden tietojen mukaan käynyt myös Ruotsissa tekemässä asiaan liittyviä kuulusteluja. Sitä, ketä tai keitä poliisi on kuulustellut Ruotsissa, ei ole tietoa.

Jyrki Järvilehto oli mukana tuhoisassa veneturmassa kesäkuun 18. päivän yön tunteina. Järvilehdon ja hänen tuttavansa vene törmäsi kovassa vauhdissa Jomalvikin kanavan siltapalkkiin ja tuhoutui täysin iskussa. Järvilehdon seurassa ollut mies menehtyi ja entinen formulakuski itse loukkaantui vakavasti.

Järvilehto puhalsi onnettomuuden jälkeen 1,7 promillea. Jo aiemmin julkisuudessa on kerrottu poliisin epäilevän Järvilehdon kuljettaneen venettä.

Lähde:Ilta-Sanomat


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos

Samasta aiheesta

Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos