![]() Saron Lantea ja Jani Kokki |
Miss Plastic Saron Lantea kertoo lähteneensä ovet paukkuen hänen ja Hunks-tanssija Jani Kokin yhteisestä kodista, mutta palanneensa jo takaisin.
– Olimme muutaman päivän erossa. Suutuin, pakkasin kamani ja lähdin, mutta nyt olen tullut takaisin kotiin, Saron kertoo.
Kaunotar ei halua kertoa tarkkaa syytä eropäätökseensä, mutta hänen mukaansa syy oli avopuolison käytöksessä.
– Jani teki jotakin sellaista, mitä ei voi sallia parisuhteessa. Yritän antaa anteeksi, mutta taistelen tunteideni kanssa, koska järki sanoo toista. Sydämeni on särjetty, hän pahoittelee.
Pariskunta tapasi toisensa kesällä 2010 ja muutti yhteen jo muutaman kuukauden seurustelun jälkeen. Saron kertoi tuolloin miettineensä suurta askelta tarkasti, sillä hän on yleensä varovainen etenijä suhteessa.
– Toivon, että tämä on oikea ratkaisu. Ei auta muu kuin mennä eteenpäin päivä kerrallaan, Saron tsemppaa.
(MTV3)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta