Mainos

Näin sujuivat Johanna Tukiaisen kohuhäät

27.02.2011 12:30
Näin sujuivat Johanna Tukiaisen kohuhäät

Johanna Tukiainen ja Arto Länsman saivat toisensa 26.helmikuuta.


Rouvasäätyyn lauantaina päässeen kohublondin häissä oli mukana kyyneleitä, tanssia ja riitoja.

MTV3.fin Viihdeuutisten saamien tietojen mukaan Johanna Tukiaisen ja Arto Länsmanin hääjuhlasta ei puuttunut suuria tunteita.

Saariselällä vietetyissä häissä nähtiin perinteisiä hääjuhliin kuuluvia elementtejä, mutta juhlassa oli myös ripaus, ehkäpä jopa odotetusti, dramatiikkaa.

Häävieraan mukaan Johannan ja Arton suurta päivää juhlittiin ravintolassa pienessä seurueessa. Noin 50-henkinen seurue sai todistaa kohukaunottaren ja lappilaismiehen häätanssia, jonka esitti cover-musiikkia soittava livebändi.

Häissä nähtiin myös perinteinen morsiuskimpun heitto, kun Johanna heitti naimaonnea sinkkunaisille.

Rakkausjuhlassa ei säästytty myöskään kyyneliltä, joita morsian vuodatti isänsä puheen aikana. Sulhasmiehen silmäkulmat pysyivät häävieraan mukaan juhlan aikana kuivana.

Ja koska kyse on kohublondi Johanna Tukiaisen häistä, ei juhlassa voitu välttyä myöskään riidalta. Hääjuhlan tilanne kärjistyi iltamyöhällä, kun Arto suutahti vaimolleen ja häntä tanssittaneelle miehelle.

Häävieraan mukaan tuore ukkomies myös poistui hääjuhlasta ilman Johanna-vaimoaan. Johanna-morsiamen kerrottiin juhlineen vieraiden kanssa yön pikkutunneille saakka.

(MTV3)


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos

Samasta aiheesta

Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos