![]() Johanna Tukiainen ja Nassu-koira esiintyivät Maria-show'ssa. |
Kohublondi Johanna Tukiaisen yliampuva ehostus herätti huomiota hänen vieraillessaan Maria! -talk show’ssa.
Varsinkin tummanpuhuvat glitter-luomet ja jättimäiset irtoripset veivät huomion Johannan meikissä.
– Hän toivoi itse juuri tällaista meikkiä. Hän halusi glamouria, pitkät ripset ja tumman silmämeikin. Vaaleasta huulipunasta hän ei myöskään suostu luopumaan. Johanna korjasikin tekemäni huulimeikin ja veti uudet rajaukset reilusti yli huulirajojen, ehostuksen toteuttanut Frans Salmi kuvailee.
Jos Salmi saisi valita, hän tekisi Johannalle raikkaamman meikin ja etenkin vaaleamman pohjan. Johanna on kuitenkin tykästynyt tummaan meikkipohjaan, joka luo mielikuvan rusketuksesta.
![]() Johanna Tukiainen |
– Kokeilisin hänelle eri värejä, mitä hän on tottunut käyttämään. Vaihtelu olisi kivaa, mutta hän pyrkii häitä kohti vielä enemmän Barbie-lookiin kuin aiemmin. Häämeikistä tulee ilmeisesti aika samantyylinen kuin nyt televisiossa nähty, kommentoi Salmi, joka on ehdolla myös Johannan häämeikkaajaksi.
Salmi toteaa kuitenkin olleensa tyytyväinen Johannan meikkiin, joka herätti mielipiteitä suuntaan jos toiseenkin.
– Lopputulos oli hyvä niissä rajoissa, jotka hän minulle asetti.
(MTV3)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta